Olemme tosiaan muuttaneet!
Itseltäni loppuivat voimat kyllä melko totaalisesti juuri siinä muuton kynnyksellä, ja tivasin rakentavammalta osapuolelta jotta voisimmeko mitenkään ottaa muuttofirmaa hoitelemaan hommia, tai edes osaa niistä.
Tee-se-itse -miehemme ei luonnollisestikaan ottanut ehdotteluja kuuleviin korviinsa, vaan hoidimme homman mies-, nais-, teini-, ja lapsivoimin, muuttoautona oma pikkubussimme.
En kyllä edelleenkään ymmärrä, että miten on suunniteltu juuri rakentaneen perheen jaksavan vielä muuttaakin, mutta pakkohan se vaan on jaksaa.
Kaikkein karseinta oli luonnollisesti vanhan kämpän tyhjäksi saaminen ja siivoaminen, olimmehan vielä ehtineet kehittää sinne kunnon totaalisotkun viimeisten raksakuukausien aikana.
Nyt tuntuu, että aletaan olla vihdoin jo voiton puolella.
Elämä voittaa, voimat alkavat toivottavasti ja luullakseni pikkuhiljaa palailla, ja lampinenkin alkaa puhjeta kukkaansa.
Ja hienohan siitä tuli!
Hienompi kuin osasin ajatellakaan.
Ei ollenkaan omituinen pömpeli, niin kuin jossain vaiheessa pelkäsin, vaan tyylikäs, aito ja ihka oikea talo.
Ja kevät on kyllä ihan paras aika muuttaa omakotitaloon.
Välillä ihmettelen, että voiko tämä olla todellistakaan.
Yläkuvassa lapsukainen lukee, ja kuistilla tuulettuu raksapölyinen säkkituoli. Alakuvassa lapsukainen lukee edelleen, ja pihaa näkyy vähän eri kulmasta. Lampinen jää vasemmalle kuusen katveeseen.
Seuraavat kuvat on otettu sisältä ennen juuri ennen muuttoa. Raksahommiahan painettiin ihan muuttoon asti, joten sellaisia ihan tyhjiä talokuvia ei ole olemassa, vaan taitekohdassa rakentaminen ja muutto limittyivät toisiinsa. Tällä hetkellä sisällä on jo taas eri näköistä, kun olemme asettuneet taloksi.
Tässä keittiö alkaa saavuttaa lopullista muotoaan, tosin sinkkihyllykkö töröttää hassusti keskellä, koska välitilan lasi on juuri asennettu. Lasi tilattiin lasitehdas.comista. Sen alle minun oli ihan aluperin tarkoitus virkkailla sellainen hieno pikkuliinaympyrätsydeemi, mutta elämän realiteettien vuoksi päädyimmekin ainakin toistaiseksi pelkistetympään ratkaisuun, eli lasin alla on harmaata seinää.
En ollut hokannut etukäteen, että lasihan heijastaa, eli siitä näkee välillä itsensä, välillä takana olevista ikkunoista näkyvää metsää. Ensin tämä heijastumaefekti häiritsi minua, mutta nyt se on mielestäni aika kivakin.
Alakuvassa kaikki alkaa olla paikoillaan, paitsi vetimet, eikä tavaroita ole varsinaisesti vielä tuotu. Välillä jopa toivoinkin, että voisimme elää noin pelkistetyssä ympäristössä, mutta kyllähän omista kamoista kuitenkin huokuu kodikkuutta ympäristöön, ja aika montaa tavaraa tarvitseekin lapsiperhe-elämän pyörittämisessä.
Alakuvassa näkyy saunaa. Se on minulle tosi tärkeä, koska elimme ilman saunaa lähes kahdeksan vuotta, ja pidän saunomisesta. On ollut ihanaa saada taas pitkästä aikaa oma sauna. (Tässä kohtaa koin pienen writer's blockin, enkä mitenkään keksinyt, miten olisin jotenkin epäpateettisesti saanut ilmaistua sen, että puhkesin suorastaan kyynelehtimään nähtyäni ensimmäistä kertaa hieman yllättäen valmistuneen saunan.)
Tässä vielä ovi auki - sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti - uuteen huoneeseen.
Nyt täällä näyttää taas erilaiselta, kun olemme asettuneet tänne tavaroinemme. Itsestäni tuntuu vielä jotenkin hieman epätodelliselta täällä asuminen. Talo valmistui lopulta niin nopeastikin, reilusti alle vuodessa, että pää ei ehkä ihan ehtinyt mukaan tulevaan muuttoon, etenkin kun rakentamisen ohella tapahtui koko ajan niin paljon muutakin.
Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan ja ihmetellään uutta. Välillä iskee epätoivo, kun raksaväsy lyö voimat pois. Paljon useammin kuitenkin ihmettelen onneamme; teimmeko, saimmeko me ihan oikeasti tällaisen talon?
Kauniita kevätpäiviä sinulle, palaillaan!
