sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pikaiset kuulumiset

Noniin.

Tuntuu taas siltä kuin blogi ja elämä kiertäisi sitä samaa rataa, mistä olen niin monesti kirjoittanut:

On kiire.
On väsy.
Raksa kuitenkin edistyy.
Joskus riidellään - nyt kuitenkin vähemmän.
On huolta.
On turvallisuuden tunnetta.
On vietetty lasten synttäreitä, ja ensi viikolla vietetään vielä yhdet perhepiirissä + kaverisynttärit eri päivänä.
Olen ollut töissä, enimmäkseen, muutaman päivän opiskellutkin.
Lapset ovat olleet kipeinä, enimmäkseen kuitenkin terveinä.
Itse podin jonkun inhan migreenin.
Työnanataja yllättää jälleen, nyt jätti-irtisanomisilla. Oma työsopimukseni on yleensä korkeintaan seuraavaan sunnuntaihin asti, joten sikäli olen hiukan ulkopuolinen tästä, mutta tietenkin se koskettaa kovasti kuitenkin.


Raksalla edistystä on tapahtunut seuraavissa kohteissa:

Lattialämmitys on nyt toiminnassa ja päällä, ja jes, ihana lämpö onkin vallannut talon. Ihan tuntuu kodilta jo!
Talossa suoritettiin tiiveysmittaus, jonka tulos oli 0,8. Tämä tarkoittaa sitä, että talomme on hyvin tiivis, ja rakentavampi osapuoli oli tulokseen erittäin tyytyväinen.
Yläkerran parvi sai kaiteet, mikä tietenkin kohottaa tilan turvallisuutta huikeasti. Ylhäältä on nyt myös todella kiva katsastella alas olohuoneeseen päin.
Yllättävä uusi "vierashuoneparvi" sai rungon, tikkaat ja kaiteet; lattia siitä vielä puuttuu samoin kuin viimeistelyviilaukset.
Rumat vihreät & keltaiset ilmasulkuteipit on peitetty samoin kuin rumat finfoam-levyt seinien yläosista on piilotettu huoneesta riippuen joko kipsilevyllä tai sitten laudoitettu.
Keittiön alakaappeja on alettu rakentaa.

Miehen vuorotteluvapaa lähenee loppuaan, enää alle kuukausi jäljellä. Nyt jännätään, mitä hän sen aikana vielä saakaan aikaan, ja mitä toisaalta jää tehtäväksi (eittämättä haastavaan) työn ja rakentamisen ja perhe-elämän yhteenliittymävaiheeseen.

Hyviä talvipäiviä sinulle, kiitos kun kävit lukemassa!