sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Ei pukkaa rakennuslupaa

No niin.
Homma ei sitten etene ihan putkeentuneesti.
Rakennuslupahakemus on nyt jätetty jo useampaan otteeseen.
Hakemuksessa on ollut täydennystarvetta, ja epäluuloisempana puoliskona epäilen että sitä saa vielä täydentää muutamaan otteeseen.

Välillä harmittaa.
Esim sen verran että tekee mieli kirjoittaa joka lause ikään kuin omaksi kappaleekseen.
Jotta niin kuin lauseiden painoarvo lisääntyisi.
Välillä huolestuttaakin.
Että lisääkö tämä nyt kustannuksia, kun hommat pitkittyy jo ennen kuin ovat (kunnolla) alkaneetkaan.
Ja kun rakentavamman osapuolen vuorotteluvapaakin alkaa jo kuukauden päästä, eikä sitä pysty enää siirtämään.
Että meneekö meillä systeemit sekaisin.


Toisaalta tässä on hyvätkin puolensa.
Mies saa nyt ihan oikean kesäloman, kun jos rakennuslupa olisi jo tullut, olisi lomankin aikana pitänyt höyrytä rakennusjuttuja sata lasissa.
Mainittakoon että hän tosiaan on satalasissa-tyyppi (silloin kun ei märehdi/huokaile), ja nyt varsinkin viimeiset rakennussuunnittelun ja -valmistelun täyteiset kuukaudet on tuntunut siltä, kuin olisin naimisissa höyryveturin kanssa.


Nyt hän saa lomailla lasten kanssa enempi rauhassa, ja puuhailla rakennushommia vain harrastuksenomaisesti (toivoakseni malttaa).
Ja kyllä se loma tulee kenelle tahansa höyryveturille enemmän kuin tarpeeseen.
Jep.
Totta tosiaan.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Rakennuslupahakemus jätetty!

Reilu viikko sitten kirjoitin tänne bloggerin luonnoksiin seuraavanlaisen tekstin, jonka unohdin sitten syystä tai toisesta julkaista ajallaan:

No jee, vihdoin!
Perjantaina lopulta tuli se puuttuva todistus, ja mies pääsi jättämään rakennuslupahakemuksen. Nyt toivotaan että käsittelyaika on tosi nopsa (eikä etenkään koko konttori mene kesälomalle ennen kuin hakemus on käsitelty ja lupa myönnetty... Sitten pitäisi muutaman muunkin jutun mennä putkeen, ja olisimme vielä aikataulussa.)

Olin perjantaina jo töissä, siltä pieneltä mutta sitäkin rakkaammalta lomaselta palanneena, kun puhelin piipitti että nimeni puuttuu rakennuslupahakemuksesta. Saimme sovittua miehen kanssa pikatreffit jakelureittini puoleen väliin, ja kävin sutaisemassa nimeni hakemukseen. Myöhemmin kotona mies ällisteli sitä, miten sporttiselta näytin. "Sun askelkin oli..." - mies piirtää pomppivan kaaren ilmaan.

Olen tässä viime vuosina päässyt tarkkailemaan pitkää parisuhdetta lähietäisyydeltä, ja vaikka tämä onkin rakennusblogi, niin kuten vanhempieni pintaremonttierostakin käy ilmi, kytkeytyvät remppa, raksa ja parisuhde usein tiiviisti toisiinsa. Niinpä tulen luullakseni turisemaan jonkin verran myös parisuhdejutuista, koska minulla on niistä sananen sanottavana.

Takaisin kerrostaloyhtiön parkkipaikalle, missä sporttinen allekirjoittanut raapustaa nimensä lupahakemuspaperiin, miehen puolestaan näyttäessä flanellipaidassaan ja farkkulippiksessään jo valmiiksi talonrakentajalta. Olimme siis olleet reilut parikymmentä vuotta naimisissa, ja nyt mieheni näki minut ensimmäistä kertaa sporttisena.

Pitkän parisuhteen, etenkin tosi pitkän parisuhteen yksi piirre on se, että vaikka ihminen siinä vieressä on koko ajan sama, niin hän ei kuitenkaan pysy samanlaisena. Itse ainakin olen muuttunut aika paljonkin, nyt viimeisimmässä vaiheessa mukaan kuviohin on tulleet nämä työn puolesta ilmaantuneet megatunnit hyötyliikuntaa, ja sen tuomat tietynlaiset muutokset olemukseenkin...

...

Nyt reilua viikkoa myöhemmin liitän mukaan pienen tilannepäivityksen, ennen kuin klikkaan julkaise-näppylää:

Kaikki ei sitten mennyt ihan putkeen ainakaan tuon parin viikon lupakäsittelyn ja luvan myöntämisen kanssa. Muutaman päivän päästä hakemuksen jättämisestä tuli pyyntö täydentää/muuttaa hakemusta tietyillä jutuilla, ja jos nämä toimitettaisiin maanantaihin (huominen) mennessä, saattaisi käsittelyaika olla "vain" kuukausi ja viikko... Eli aikataulusuunnitelmamme possahtaisivat joka tapauksessa savuna ilmaan. No, täydennykset/korjaukset on nyt jätetty, ja alati optimistinen rakentajamieheni toiveksii meidän sittenkin pysyvän aikataulussa. Eikun käsiä ristiin/peukkuja pystyyn.

Vehreää jälkijuhannusta kaikille!

Ps. Tyylini kirjoittaa rakennushankkeesta on näköjään pitkälti fiilispohjainen, ja perustuu stooriimme. Jos/kun sinua kiinnostaa mikä tahansa rakennushankkeeseemme liittyvä esim teknisempi puoli, niin heitä milloin vain kommenttilaatikkoon kysymys aiheesta :) Rakentavampi osapuoli vastailee näihin mielellään, ja itsekin tietenkin mikäli ala on sellainen, josta olen jotain mieltä ;) Noin muutenkin kommentit ovat aina tosi tervetulleita :)

torstai 11. kesäkuuta 2015

Nelikymppisenä...

...tuntuu aika hyvältä aloitella talon rakentamista.
Heh, toivottavasti tunne säilyy!

Tässä vaiheessa, siis etenkin nyt neljänkympin kriisin (toivoakseni) paremmalla puolella, sitä tuntee itsensä jo aika hyvin. Sitä ei suhtaudu ihan järkyttävän vakavasti omaan itseensä ja tekemisiinsä, siis minä ainakaan en.

Käytiin vähän luontoretkeilemässä - kuvat Orinoron rotkolaaksosta
Kaksikymppisenä menin naimisiin ja sain ekan lapsen. Ja tokan, kolmannen ja neljännen. Ostettiin talokin, ja sitten kolmikymmppisenä myytiin se, koska haluttiin muuttaa saareen.

Kolmekymppisenä siis muutettiin ulkosaaristoon, ja sitten muutaman vuoden päästä takaisin mantereelle. Kolmekymppisenä sain myös viidennen, kuudennen ja seitsemännen lapsen, tai lopulta olin kyllä jo lähempänä neljää kymppiä. Ajoin myös ajokortin, ja parin vuoden ajan kuskailin lapsia ja kauppaostoksia tavallisesti ah-niin-matala verenpaineeni taatusti pilvissä - lopulta luovutin ja totesin että bussi tai jalat, ne on meikäläisen kulkupeli. Joo, olin aivan surkea kuljettaja.


Entäs nelikymppisenä sitten? Silloin taisin mieleni sopukoissa huolestua siitä, että onko kaikki iso jo tehty? Lapset synnytetty ja hoivattu vauvasta hiukan isommaksi. Perhe koossa. Olisiko jäljellä enää pikkuhiljainen 'alasajo', kun lapset yksi kerrallaan muuttaisivat pois kotoa? No, samaan aikaa totesin myös, miten nykymaailmaan sopimaton valinta kotiäitiys oli, ja päätin lopulta alkaa opiskella. Tajusin (hirmu myöhään) että kyllä täällä maailmassa tutkinnon tarvitsee. Alaksi valikoitui kasvatustiede, jossa toivoin pääseväni yhdistämään kokemukseni lapsista tulevaisuuden työelämään jollain tavalla.

No, opiskelut sujuivat hienosti, mitä nyt selkä kipeytyi ja lopulta harhauduin hilpeälle harharetkelle työelämään, postiin. Anyway.


Mutta sitten kuvioihin tuli TALO. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, niin tämähän ei ollut ollenkaan minun juttuni, vaan miehen, joka tästä oli haaveillut jo pitkään, ja jonka haavemaailmasta ja 'valvemaailmastakin' TALO oli haukannut aina vain suuremman palan.

Ja nyt ollaan niin pitkällä, että suunnitelmat on lähes lyöty lukkoon, tontti ostettu, miehen vuorotteluvapaa rakentamista varten haettu, hihat kääritty ja moottorisahan teräketju teroitettu puiden kaatoa varten... (ei huolta, se en ole minä joka puut kaataa :D)


Nyt tuntuu siltä, että tämä neljänkympin vaihe on mitä passelein talon rakentamiseen.
Tässä iässä on kiva tehdä jotain ihan uutta.
Jotain, mistä jää jälki.
Jotain isoa, niin ettei ainoiksi isoiksi tapahtumiksi pääse muodostumaan kotona asuvan perheen pikku hiljaa pieneneminen...
(Aihe on ajankohtainen, koska eka lapsi muutti käytännössä pois kotoa parisen viikkoa sitten; ensin ulkomaille kesätöihin, ja sitten syksymmällä parin kotiviikon jälkeen toiseen ulkomaahan opiskelemaan, jippii, mutta haikeaa)
Taloon liittyvät toilauksetkin kestää luullakseni paremmin juuri siksi, kun kuten mainitsin, niin omaan itseen ei enää tässä vaiheessa suhtaudu niin vakavasti, luultavasti tosin vain siksi ettei siihen enää ole varaa ;)


Ja parisuhde! Kun me kerran menimme parikymppisinä naimisiin, niin se tarkoittaa sitä, että nyt nelikymppisinä me ollaan oltu naimisissa jo yli kaksikymmentä vuotta, hui! Olen aina pitänyt talon rakentamista ja myös ihan remontointiakin haasteena parisuhteelle (kenties siksi että omat vanhempani erosivat pintaremontin yhteydessä). Mutta nyt, kun me ollaan yhdessä saatu ne seitsemän lasta, kestetty ne yövalvomisiin liittyvät parisuhdetilanteet, eletty neljä ja puoli vuotta (melko) autiolla saarella ym, niin luotan melko hyvästi siihen, että kyllä tää rakennusprojektikin tässä yhdessä hoituu. Jep!

Ps. Konkreettisella talorintamalla ei sitten niin mitään uutta. Rakennuslupahakemus jumittaa pöydällä odottaen uupuvaa energia-jotain-todistusta. Mies laminoi rakennushankkeesta kertovaa kylttiä tontin kylkeen vietäväksi. Siinäpä se.
Ps. 2. Kuvat Orinoron rotkolaaksosta.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Suunnittelu jatkuu vaan...

...vaikka kesä painaa päälle vimmatusti.

Ihan näinä päivinä olisi tarkoitus rakennuslupahakemuksen lähteä eteenpäin, ja siitä, jos kaikki menee hyvin, niin tulisi parin viikon päästä jo rakennuslupa, ja sitten päästäisiin tositoimiin.

Itseni on yllättänyt se, miten älyttömän paljon hoidettavia ja selvitettäviä asioita talon rakentamisessa on jo ennen kuin tontilla on edes mitään päästy varsinaisesti tekemään. Onneksi rakentavampi puoliskoni on selvittänyt näitä asioita jo hyvin pitkälle muutaman viime vuoden aikana, haaveillessaan rakentamisesta, joten hänellä on ollut asioiden hoito hanskassa. Oon happy siitä :)

...

Itse olen jäänyt pienelle lomalle, sanotaan nyt sitten lomaselle :) Loma järjestyi vasta tässä hyvinkin viime metreillä. Työlistalle oli jäänyt valkoinen, noin viikon mittainen alue, ennen kuin kesätyöt kunnolla, virallisesti alkaisivat. Tuohon valkoiselle alueelle olisi saattanut tulla töitä vielä aivan viime hetkillä, kun esim sairaslomat luonnollisesti ilmenevät aivan viime tipassa, sijainen kun olen.

Hoksasin siinä kuitenkin kevään loppumetreillä, että pikkupojillemme (kaksi alle kouluikäistä) olisi luvassa vain vähän lomaa hoidosta tänä kesänä, kun mies ei rakentamisen vuoksi pysty varsinaista lomaa pitämään kuin lyhyen aikaa. Niinpä sitten sain lopulta aikaiseksi ilmoittaa, että en ole käytettävissä töihin tuon viikon ja yhden päivän 'valkoisen alueen' aikana, ja pojat saavat tässä välissä lomaa hoidosta puolitoista viikkoa, kun saimme oman ensimmäisen työpäiväni ajaksi vielä hoidon sumplittua kotona. Heinäkuussa pojille on sitten luvassa vielä toinen parin viikon lomajakso, itse olenkin töissä kesän loppuun asti, sitten kun tämän viikon + yhden päivän jälkeen töihin menen takaisin.

...

Töistä voisi sanoa paljonkin, monenlaista ;) mutta sanon tässä nyt sen, että fyysinen työ ja runsas liikunta - mitä tuossa aiemmin jo hehkuttamassani porrastreeniä runsaasti sisältävässä työssäni saa - vaikuttaa todella rauhoittavasti mielialaan. Nythän kevät alkaa olla takana ja kesä täällä, mutta kevät vaihtui kesäksi täällä ehkä vasta eilen...

Olen nimittäin keväisin ollut usein hyvin levoton. Valon määrän äkillinen lisääntyminen enemmän kuin ylenpalttiseksi on ollut hiukan liikaa minulle. Myös puiden puhkeaminen lehteen, ja niiden omituinen, toisaalta vaaleanvihreä, mutta toisaalta kellertävän-ruskean-vihreän-kukertava väri, jota yhtäkkiä on aivan älyttömän paljon, aiemmin ihan toisen värisessä maailmassa, on uhannut saada pääni poksahtamaan.

Sitä kukerrusta
Ymmärrän tosi hyvin, että kevät on vaikeaa aikaa monille.

Kuitenkin tänä keväänä, kun olen ensimmäistä kevättä eläissäni harrastanut (tai siis työskennellyt) ylettömät määrät liikuntaa, on mieli ollut rauhallisempi kuin vuosikausiin keväisin, siis ainakin niin pitkälle kuin kunnolla muistan. Tyynin mielin olen seurannut aamubussin ikkunasta puiden omituisen väristä ryöpsähdystä eloon kuolleelta näyttäneen talven jälkeen. Sellaisella uteliaisuudella vain; ai, ne ovat tänään tuon värisiä. Ja tänään tuon.
...
Kevät on kiva. Kesä myös. Loma on ihana. Nyt kokeilen hoitaa buranakuurilla kestopalautumattomia jalkalihaksiani - poloiset - ja olen pitkästä aikaa enemmän lasten kanssa. Löhöänkin. Jei!