torstai 11. kesäkuuta 2015

Nelikymppisenä...

...tuntuu aika hyvältä aloitella talon rakentamista.
Heh, toivottavasti tunne säilyy!

Tässä vaiheessa, siis etenkin nyt neljänkympin kriisin (toivoakseni) paremmalla puolella, sitä tuntee itsensä jo aika hyvin. Sitä ei suhtaudu ihan järkyttävän vakavasti omaan itseensä ja tekemisiinsä, siis minä ainakaan en.

Käytiin vähän luontoretkeilemässä - kuvat Orinoron rotkolaaksosta
Kaksikymppisenä menin naimisiin ja sain ekan lapsen. Ja tokan, kolmannen ja neljännen. Ostettiin talokin, ja sitten kolmikymmppisenä myytiin se, koska haluttiin muuttaa saareen.

Kolmekymppisenä siis muutettiin ulkosaaristoon, ja sitten muutaman vuoden päästä takaisin mantereelle. Kolmekymppisenä sain myös viidennen, kuudennen ja seitsemännen lapsen, tai lopulta olin kyllä jo lähempänä neljää kymppiä. Ajoin myös ajokortin, ja parin vuoden ajan kuskailin lapsia ja kauppaostoksia tavallisesti ah-niin-matala verenpaineeni taatusti pilvissä - lopulta luovutin ja totesin että bussi tai jalat, ne on meikäläisen kulkupeli. Joo, olin aivan surkea kuljettaja.


Entäs nelikymppisenä sitten? Silloin taisin mieleni sopukoissa huolestua siitä, että onko kaikki iso jo tehty? Lapset synnytetty ja hoivattu vauvasta hiukan isommaksi. Perhe koossa. Olisiko jäljellä enää pikkuhiljainen 'alasajo', kun lapset yksi kerrallaan muuttaisivat pois kotoa? No, samaan aikaa totesin myös, miten nykymaailmaan sopimaton valinta kotiäitiys oli, ja päätin lopulta alkaa opiskella. Tajusin (hirmu myöhään) että kyllä täällä maailmassa tutkinnon tarvitsee. Alaksi valikoitui kasvatustiede, jossa toivoin pääseväni yhdistämään kokemukseni lapsista tulevaisuuden työelämään jollain tavalla.

No, opiskelut sujuivat hienosti, mitä nyt selkä kipeytyi ja lopulta harhauduin hilpeälle harharetkelle työelämään, postiin. Anyway.


Mutta sitten kuvioihin tuli TALO. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, niin tämähän ei ollut ollenkaan minun juttuni, vaan miehen, joka tästä oli haaveillut jo pitkään, ja jonka haavemaailmasta ja 'valvemaailmastakin' TALO oli haukannut aina vain suuremman palan.

Ja nyt ollaan niin pitkällä, että suunnitelmat on lähes lyöty lukkoon, tontti ostettu, miehen vuorotteluvapaa rakentamista varten haettu, hihat kääritty ja moottorisahan teräketju teroitettu puiden kaatoa varten... (ei huolta, se en ole minä joka puut kaataa :D)


Nyt tuntuu siltä, että tämä neljänkympin vaihe on mitä passelein talon rakentamiseen.
Tässä iässä on kiva tehdä jotain ihan uutta.
Jotain, mistä jää jälki.
Jotain isoa, niin ettei ainoiksi isoiksi tapahtumiksi pääse muodostumaan kotona asuvan perheen pikku hiljaa pieneneminen...
(Aihe on ajankohtainen, koska eka lapsi muutti käytännössä pois kotoa parisen viikkoa sitten; ensin ulkomaille kesätöihin, ja sitten syksymmällä parin kotiviikon jälkeen toiseen ulkomaahan opiskelemaan, jippii, mutta haikeaa)
Taloon liittyvät toilauksetkin kestää luullakseni paremmin juuri siksi, kun kuten mainitsin, niin omaan itseen ei enää tässä vaiheessa suhtaudu niin vakavasti, luultavasti tosin vain siksi ettei siihen enää ole varaa ;)


Ja parisuhde! Kun me kerran menimme parikymppisinä naimisiin, niin se tarkoittaa sitä, että nyt nelikymppisinä me ollaan oltu naimisissa jo yli kaksikymmentä vuotta, hui! Olen aina pitänyt talon rakentamista ja myös ihan remontointiakin haasteena parisuhteelle (kenties siksi että omat vanhempani erosivat pintaremontin yhteydessä). Mutta nyt, kun me ollaan yhdessä saatu ne seitsemän lasta, kestetty ne yövalvomisiin liittyvät parisuhdetilanteet, eletty neljä ja puoli vuotta (melko) autiolla saarella ym, niin luotan melko hyvästi siihen, että kyllä tää rakennusprojektikin tässä yhdessä hoituu. Jep!

Ps. Konkreettisella talorintamalla ei sitten niin mitään uutta. Rakennuslupahakemus jumittaa pöydällä odottaen uupuvaa energia-jotain-todistusta. Mies laminoi rakennushankkeesta kertovaa kylttiä tontin kylkeen vietäväksi. Siinäpä se.
Ps. 2. Kuvat Orinoron rotkolaaksosta.

2 kommenttia:

Raili ja Pekka kirjoitti...

Hei!
Olemme lukeneet mukavia tekstejäsi. Nyt Jukka tuli Lassin kanssa käymään ja tässä opetuksen tulos. Jatkossakin voimme kirjoittaa joskus kommenttejamme mielenkiintoisia tekstejäsi luettuamme. Samalla saamme seurata kotinne rakennustyön vaiheita ja kuulumisiakin.

mannasaria kirjoitti...

Olipa kyllä tosi mukava yllätys löytää täältä teidän kommentti, tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan :) Mukavia kesäpäiviä sinne! terkuin Sannamaria