sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannusiltana hiljaisesta kaupungista

Olemme mökittömiä.
Tulemme molemmat mökittömistä suvuista.
Emme myöskään ole itse keränneet kovin kummoistakaan maallista pääomaa, joten mökkiäkään ei ole tullut hankittua.

Muutamana kesänä olemme vuokranneet mökin viikoksi, ja se onkin ollut meille tosi passeli ratkaisu:
Viikko tehomökkeilyä, ja loppukesä kaupungissa.

Viime kesänä emme raksatouhun vuoksi ehtineet vuokramökille, ja tänä kesänä olimme niin juuri muuttaneet, ettei mökin vuokraaminen tuntunut ajankohtaiselta.
Oma kesälomanikin tiivistyi yhteen alkukesän viikkoon.

Niinpä kesä juhannuksineen kuluu kotosalla, kaupungissa, pihalla, töissä, vapaa-ajalla.

Onkin aikas onni, että tämä meidän uusi kotimme on samalla niin mökkimäinen vihreine ympäristöineen.
Tykkään.


Blogi on ollut hiljainen, koska on ollut niin paljon kaikkea muuta mielessä.
Parisuhdetta on pitänyt kaivaa raksaromujen joukosta uudelleen esiin, mikä prosessi onkin edelleen kesken.
Lapsia, kotia, ja omaa itseäkin on ollut aika yrittää huomioida raksavuotta enemmän.
Tässäkin nähdäkseni mennään vielä enemmän yrittämisen kuin onnistumisen tasolla, mutta hiljaa hyvä tulee, kai!

Ainakaan ihan vielä en aio blogia lopettaa, vaan joitain kirjoituksia on vielä tulossa. Samalla mietin kirjoittamisen jatkoratkaisuista. Jonkinlaisen nettikirjoittamisen paikan haluaisin itselläni pitää, mutta en vielä tiedä että tuleeko se olemaan tässä pienet rakentajat -tilassa vai jossain ihan muualla.

Kaksikerroksinen systeemi on marsujen häkki.
 Talorintamalla ollaan edelleen asetuttu taloksi, ja opeteltu elämää uudessa kodissa. Edistystä on tapahtunut piharintamalla, kun oma pihatiemme on saanut soran pintaansa, ja lisäksi kaivinkone kävi iloksemme mylläämässä lampisen.

Omenapuukin istutettiin <3

Suloisia kesäpäiviä sinulle!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ilahduin kovasti,kun huomasin sinun jälleen kirjoittaneen kuulumisianne. Kivaa kesää ja kivoja puuhia siellä uudessa kodissa! Terv.Susanna ��

Andersson Jesica kirjoitti...

Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Antonio Laura Lund-Ruotsista, olen lääkäri ammatin mukaan, 45-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni siitä, kuinka palautin takaisin rakkauden ja luottamuksen avioliittooni, minulla on hyviä aikomuksia siitä, että nämä tiedot auttavat tätä lukevaa henkilöä parantamaan sydäntä ja palauttamaan kadonneen rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Stoy voi olla samanlainen, olin naimisissa Antonio kanssa neljä vuotta, viime kuussa hän hajosi kanssani, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki mitä tein oli turhaan, halusin häntä takaisin niin paljon, koska meillä oli kaksi pientä lasta yhdessä ja rakastan häntä niin paljon, etten voi elää ilman häntä, kysyin häneltä kaiken, tein lupauksia, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä, hän on hyvä ystäväni ja hän kehotti minua ottamaan mieluummin yhteyttä rakkauden oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua rakkauden palauttamisessa, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkauden loitsun osuus oli olemassa tai voi toimia, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, lähetin sähköpostia minulle oikeinkirjoituskanavan yhteystiedot, jotka hän antoi minulle ja harvoille kunnille, kun sain vastauksen. Dr.Oduduwa kertoi minulle, että hän voi auttaa minua palauttamaan mieheni, se oli Ei hätää, että kaikki menee hyvin ennen kolme työpäivää, seurain huolellisesti kaikkia hänen ohjeita siitä, mitä minun tulee tehdä kotona kotona keskiyön rakkausloitsun rukouksen aikana. Oduduwa käynnisti rakkauden oikeinkirjoituksen osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 6.00. Aviomieheni rakkauspartneri soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, koska aviomieheni on kieltäytynyt soittamasta minulle tai lähettämästä minulle tekstiä viimeisen kolmen viikon ajan, yhtäkkiä hän soitti pyytääkseen anteeksi minulta ja sanoi, että hän palaa kotiin käymään minua vastaan ja lapseni pian. Siitä päivästä lähtien, kun hän soitti minulle, hänellä on ollut soittoääni ja tekstiviestejä minulle joka päivä, tänään hän soitti, että vastasin puheluun ja hän sanoi taas, että hän on niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun antaa anteeksi ja palata hänelle. rakkauden kumppanina, että hän rakastaa minua niin paljon. Olen niin onnellinen, ja vasta tänään aloimme elää onnellisina yhdessä perheenä. syvällinen kiitollisuuteni menee Dr.Oduduwalle hänen lahjallisista voimistaan ​​palauttaa rikkoutunut avioliitto ja palauttaa entinen rakkauskumppani 2 päivän kuluessa rakkauden oikeinkirjoitusrukoukseen, joka toimii. Suosittelen häntä vilpittömästi kaikille, jotka etsivät kiireellistä rakkauden palauttamista (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com)