He rakens sitte vajan!

Siis.

Arkemme on muuttunut entistäkin täydemmäksi.
Muutaman viikon ajan mies ja kaksi vanhinta poikaamme (17- ja 15-vuotiaat) ovat käyneet iltaisin tontilla töissä, sitten kun minä olen tullut töistä, ja olemme syöneet yms. Pojat ovat siis kesätöissä rakennuksella, eli saavat siitä palkkaa, ei kovin suurta, mutta palkkaa kuitenkin. Ja oppivat paljon hyödyllisiä taitoja kaupanpäällisinä.

Ensin, ennen rakannusluvan tuloa he raivasivat tontilla risuiksi laskettavia puita - jossain välissä kävimme myös miehen kanssa keskusteluja siitä, että missä menee puun ja risun välinen raja, puita kun ei vielä ennen rakennuslupaa saanut kaataa.

Sitten he alkoivat rakentaa myös pihavajaa, joka on tosiaan sen verran pieni, että se ei sinällään tarvitse rakennuslupaa, joten rakentamisen saattoi aloittaa jo ennen luvan saamista. Vajan ollessa noin puolessa välissä lupa sitten heltisikin (tosin lainvoimaisuus on yhä hiukan epävarmaa), ja työt tontilla kiihtyivät.

Isompia puita alkoi kaatua, ja vaja nousi kohisten. Huippujuttuja kaikki tyynni.

Mutta tietenkin tämä tekee arjestamme entistä täydemmän, kun miehen ja isojen poikien illat kuluvat tontilla, ja minä, tytöt ja pikkupojat yritämme pitää kotia pystyssä. Tämä täyteys tietenkin oli jo tiedossa ennen rakentamisen aloittamista, joten siihen on varauduttu, ja se ollaan projektista valmiita maksamaan.

Hieman on itselleni tullut ikävänä yllätyksenä se, että etenkin miehen kesäloman loputtua ja hänen mentyä vielä muutamaksi viikoksi töihin ennen vuorotteluvapaan alkua, ehtivät lapset jo ikävöimäänkin isiä, samoin kuin ajoittain isoveljiäkin, vaikka rakentaminen on tosiaan vasta aivan aluillaan. Hieman on surku pienten puolesta, etenkin kun tietää että touhu tulee tästä vain kiihtymään. Toisaalta 6-vuotiaalle on ollut tärkeää tietää, että isi ehtii tulla sanomaan hänelle hyvää yötä, ja kun tämä on ollut tiedossa ei ikävöintiäkään ole juuri ollut.

Ja sitten se vaja.
En ollut käynyt tontilla pieneen hetkeen, ja nyt kun kävin, oli maasta putkahtanut esiin vaja! Melko huippua. Vajaa on siis tarkoitus käyttää rakentamisen aikana työkalujen yms säilyttämiseen, ja rakentamisen jälkeen normaalina pihavajana.

Vajasta oli aika hyvä aloittaa rakentaminen, koska sehän on ikään kuin talo pienoiskoossa. Miehellä on ollut muutaman vuoden totaalitauko remppahommista, joten vajan kautta on ollut hyvä ottaa fyysistä työtä taas haltuun istumatyövuosien jälkeen.

Kuvat on kännykällä napsittuja, mutta tuollainen pömpeli se nyt on. Mielestäni tosi hieno.

Hassusti näissä kuvissa näyttää jotenkin viidakkomaiselta tuo ympäristö, ja kyllähän tontti on rehevöitynyt ihan älyttömästi siitä, kun viimeksi keväällä laitoin kuvia. Ensi viikolla rehevyyttä sitten karsiutuukin, kun viimeiset isot puut talon ja pihatien tieltä kaatuvat, ja kaivinkone saapuu. Jänniä aikoja :)

Ps. Lupasin viimeksi että kirjoitan teknisemmän tiedotteen siitä, millainen talo tontillemme on tulossa, mutta tuo päivitys antaa nyt näköjään vielä odotuttaa itseään... Saapa nähdä pitääkö laittaa rakentaja itse asialle, vai saanko sen lähtemään omalta näppikseltäni ;)

Ps. 2. Tällä hetkellä kirjoittamista haittaa melko tehokkaasti ns. aivosumu, mitä poden usein iltaisin työpäivän jälkeen. Työ postissa on niin kovin fyysistä, että vaikka jaksan työpäivän yleensä oikein mainiosti, niin iltaisin aivot vain lyövät tyhjää, ja jalkoja kihelmöi (heh, mikä on tietenkin huomattavasti pienempi paha kirjoittamisen kannalta kuin aivopöhnä ;) En siis oikein tunnista itseäni kirjoittamastani tekstistä, mutta mennään nyt tällä ainakin kesän ajan.