Pokkaa sul on ainakin

Hellurei!

Nyt on tapahtunut paljon!

Rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi, eli meillä tosiaankin on rakennuslupa :)

Samalla kun lainvoimaisuutta odoteltiin, alkoi rakentavampi osapuoli kaataa puita tontilta, ja niitä riittikin! Nyt meillä on polttopuita useammaksi vuodeksi - tosin sirkkelöintiä vaille vielä - ja muutama tukki myydään (jonnekin?) ihan sellaisenaan.

Otsikolla viittaan puiden kaatoon kaupunkitontilta. Mies sitten löysi sisäisen metsurinsa :D Tästä ei valitettavasti ole valokuvia, koska pysyttelin itse kotosalla lapsia kaitsien ja yrittäen säilyttää hermoni puiden kaatamiseen liittyvien riskien osalta. No, hermot säilyivätkin hyvin kun en mennyt liian lähelle katsastamaan tilannetta. Mitään ei myöskään sattunut.

Mieshän on maalaispoika, joka osaa vähän kaikkea, ja palomieskoulutus aikoinaan lisäsi osaamisen skaalaa entisestään, mutta kuitenkin puiden (isojen) kaataminen kaupunkitontilta, jossa on naapureitakin, on aika eri juttu kuin rankametsällä oleminen nuorena miehenä.

Muutama puu. On ne isoja.

Ja niin vain hän kaatoi (hyvällä pokalla) kaikki puut ihan itse, ja ne myös kaatuivat sinne minne pitikin. Olen kyllä aika ylpeä miehestäni.

Sitten tontille tuli kaivinkone, ja vielä toinenkin.

Yhteistyössä Hyundai. Ei vaiskaan. Tai ollaanhan me yhteistyössä kerta Hyundai kaivaa meille.

Voi itku, nyt (vasta) hoksasin, että asiantuntemukseni loppuu tyystin tähän. Vähän sama juttu kun yritin töissä selittää työkaverille että mistä se meidän auto oikein hajosi.

Jos kuitenkin tiivistän jotenkin tähän tapaan: Kaivinkone, jos toinenkin, siirteli maata, ja lisäksi maan alle asennettiin aimo liuta tavaraa, kuten esimerkiksi putkia. Jos toisiakin. Mies heilui lapion varressa, ja välillä myös (isot) pojat. (Meillä on neljä poikaa, joista kaksi on 'isoja' ja kaksi 'pieniä.)

Muutama putkonen ja sitten mies kaivannon reunalla.

Samassa hötäkässä kaivinkone kaapaisi hieman myös lammen pohjasta, koska lampi oli uhkaavasti kasvamassa umpeen. Itseasiassa tilanne ei ollut enää uhkaava, vaan ennemminkin tapahtunut. Lammen epälammettuminen oli sillä tasolla, että paikalle eksynyt lokki ei enää vaivautunut uimaan lammessa, vaan ylitti rutakon mieluummin kävellen. Keskeltä lampea... Nyt kaivinkone syvensi lampea meidän puoleisesta päästä, ja levitti lammen pohjan lammen rannalle, ja tähän olisi tarkoitus joskus myöhemmin tulla kukoistava (apua!) nurmikko.

Lammen karmaiseva nykytila, kaapaisun jälkeen. Ei sillä että ennen kaapaisua olisi ollut juuri valoisampaa.

Tästä kaikesta on seurannut runsaan rakennuksellisen edistyksen lisäksi se, että tontti on muuttunut salaperäisestä, hieman viidakkomaisesta kätköpaikkatyylistä... hmm... no, melkoisen rumaksi. Kaivinkoneet, kaatuneet puut, runsas putkisto sekä rannalle nostettu lammenpohja nyt vaan eivät ole esteettisesti kovinkaan hohdokkaita. Tässä vaiheessa on itseni jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa talo on valmis, ja pihakin jollain tavalla laitettu, joten en oikein juuri nyt pysty visioimaan että miten tästä 'rumuudesta' päästään hehkeään omakoti-idylliin ;) Mutta edetään askel kerrallaan.

Tällä kaivuun täyteisellä viikolla koimme melkoisen takaiskunkin. Kuten viittasin hämärästi sivulauseessa aiemmin, otti aiemmin niin vakuuttava automme asiakseen laueta. Valitettavasti laukeamisen laajutta pahensi se, että ajelimme sillä (onnellisina) hääpäivän iltana edestakaisin Heinävedelle Valamon luostariin, vaikka auton ääni oli hiukan erikoinen. Ei siis niin erikoinen, että minä olisin huomannut mitään, ellei mies olisi maininnut asiasta, mutta maininnan jälkeen tuon pienen erikoisuuden erotin minäkin.

Ja niin siinä kävi, että pari päivää myöhemmin auto possahti kokonaan, vietiin korjaamolle, ja...
Järkytys.
Ollaan vieläkin melko shokissa.
Kauheeta oikeasti.
No, mutta kuitenkin vain rahaa.
Kun mies haki auton korjaamolta pois, niin sieltä ojennettiin 1950 euron lasku. Siis tuhatyhdeksäänsataaviisikymppiä!!! Veti kyllä mielen aika matalaksi. Mitä kaikkea muuta sillä rahalla olisi saanutkaan. Tai toisaalta niin, että vaikkei olisi ostettu sillä muuta kuin sitä maitoa ja leipää, niin nyt tuntuu siltä, kuin kaiken mitä ostaa niin ostaisi velaksi.

Romanttisella autontuhousreissulla uudessa Valamossa 22-vuotishääpäivänä. Olin aina halunnut nähdä luostarin, ja nyt näin. Ehkä 1950e (plus lastenvahtikulut) on hieman enemmän kuin mitä olisin ollut valmis satsaamaan. Toisaalta oli aikas kivaa nauttia 'Valamolaisen teepöydän' antimista. Suosittelen :)  (en siis auton tuhoamista vaan ko teepöytää)

Kaiken lisäksi auto nyt valuttaa jotain, ja menee siis juuri näinä hetkinä uudestaan korjaamolle. Inhaa.
Tiivistäen: rakentaminen etenee, auto/talous ottaa takapakkia

Ps. Rakastan 'post scriptumeita', laitoin niitä aina nuorena kirjeisiinikin... Siispä...
Ps. 2. Töissä oli kevyempi viikko, joten aivosumukaan ei vaivaa tällä hetkellä. Ensi viikolla keveyteen saattaapi hyvin tulla muutos, mutta sitä ennen eletään viikonloppu :)

He rakens sitte vajan!

Siis.

Arkemme on muuttunut entistäkin täydemmäksi.
Muutaman viikon ajan mies ja kaksi vanhinta poikaamme (17- ja 15-vuotiaat) ovat käyneet iltaisin tontilla töissä, sitten kun minä olen tullut töistä, ja olemme syöneet yms. Pojat ovat siis kesätöissä rakennuksella, eli saavat siitä palkkaa, ei kovin suurta, mutta palkkaa kuitenkin. Ja oppivat paljon hyödyllisiä taitoja kaupanpäällisinä.

Ensin, ennen rakannusluvan tuloa he raivasivat tontilla risuiksi laskettavia puita - jossain välissä kävimme myös miehen kanssa keskusteluja siitä, että missä menee puun ja risun välinen raja, puita kun ei vielä ennen rakennuslupaa saanut kaataa.

Sitten he alkoivat rakentaa myös pihavajaa, joka on tosiaan sen verran pieni, että se ei sinällään tarvitse rakennuslupaa, joten rakentamisen saattoi aloittaa jo ennen luvan saamista. Vajan ollessa noin puolessa välissä lupa sitten heltisikin (tosin lainvoimaisuus on yhä hiukan epävarmaa), ja työt tontilla kiihtyivät.

Isompia puita alkoi kaatua, ja vaja nousi kohisten. Huippujuttuja kaikki tyynni.

Mutta tietenkin tämä tekee arjestamme entistä täydemmän, kun miehen ja isojen poikien illat kuluvat tontilla, ja minä, tytöt ja pikkupojat yritämme pitää kotia pystyssä. Tämä täyteys tietenkin oli jo tiedossa ennen rakentamisen aloittamista, joten siihen on varauduttu, ja se ollaan projektista valmiita maksamaan.

Hieman on itselleni tullut ikävänä yllätyksenä se, että etenkin miehen kesäloman loputtua ja hänen mentyä vielä muutamaksi viikoksi töihin ennen vuorotteluvapaan alkua, ehtivät lapset jo ikävöimäänkin isiä, samoin kuin ajoittain isoveljiäkin, vaikka rakentaminen on tosiaan vasta aivan aluillaan. Hieman on surku pienten puolesta, etenkin kun tietää että touhu tulee tästä vain kiihtymään. Toisaalta 6-vuotiaalle on ollut tärkeää tietää, että isi ehtii tulla sanomaan hänelle hyvää yötä, ja kun tämä on ollut tiedossa ei ikävöintiäkään ole juuri ollut.

Ja sitten se vaja.
En ollut käynyt tontilla pieneen hetkeen, ja nyt kun kävin, oli maasta putkahtanut esiin vaja! Melko huippua. Vajaa on siis tarkoitus käyttää rakentamisen aikana työkalujen yms säilyttämiseen, ja rakentamisen jälkeen normaalina pihavajana.

Vajasta oli aika hyvä aloittaa rakentaminen, koska sehän on ikään kuin talo pienoiskoossa. Miehellä on ollut muutaman vuoden totaalitauko remppahommista, joten vajan kautta on ollut hyvä ottaa fyysistä työtä taas haltuun istumatyövuosien jälkeen.

Kuvat on kännykällä napsittuja, mutta tuollainen pömpeli se nyt on. Mielestäni tosi hieno.

Hassusti näissä kuvissa näyttää jotenkin viidakkomaiselta tuo ympäristö, ja kyllähän tontti on rehevöitynyt ihan älyttömästi siitä, kun viimeksi keväällä laitoin kuvia. Ensi viikolla rehevyyttä sitten karsiutuukin, kun viimeiset isot puut talon ja pihatien tieltä kaatuvat, ja kaivinkone saapuu. Jänniä aikoja :)

Ps. Lupasin viimeksi että kirjoitan teknisemmän tiedotteen siitä, millainen talo tontillemme on tulossa, mutta tuo päivitys antaa nyt näköjään vielä odotuttaa itseään... Saapa nähdä pitääkö laittaa rakentaja itse asialle, vai saanko sen lähtemään omalta näppikseltäni ;)

Ps. 2. Tällä hetkellä kirjoittamista haittaa melko tehokkaasti ns. aivosumu, mitä poden usein iltaisin työpäivän jälkeen. Työ postissa on niin kovin fyysistä, että vaikka jaksan työpäivän yleensä oikein mainiosti, niin iltaisin aivot vain lyövät tyhjää, ja jalkoja kihelmöi (heh, mikä on tietenkin huomattavasti pienempi paha kirjoittamisen kannalta kuin aivopöhnä ;) En siis oikein tunnista itseäni kirjoittamastani tekstistä, mutta mennään nyt tällä ainakin kesän ajan.

Pukkaa sittenkin!

Rakennuslupa tuli!
Se tuli sittenkin ilman enää sen kummempia vääntämisiä, kääntämisiä ja lisäilyjä! Uskomatonta ja huippua!

Saimme rakennusluvan itseasiassa jo muutamia päiviä sitten, pari päivää edellisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen, mutta olen lykännyt asian kirjoittamista julki tänne, koska jotenkin epäilytti, että jos hehkutan asiaa liian aikaisin, tulee JOKU ja ottaa luvan pois.

Ensin näet lupa oli vain suullisessa muodossa meillä, hihkuimme tietenkin innoissamme, mutta samalla oli vielä pieni epävarmuus, joka pisti odottamaan että kirjallinen lupa on käsissä... Ettei vain kukaan tulisi sanomaan että 'eeeeei, teidän talo on oikeasti ihan pöhkö, ette te tuollaista saa tehdä'... No, sitten mies haki sovittuna iltapäivänä luvan kirjallisessa muodossa, ja olimme jälleen ihan että jee. Mieheni on nykyisin melko onnellisen oloinen mies, mutta lupapapereihin illan mittaan tutustuessaan hän oli kyllä erityisen tyytyväisyyttä säteilevä.

Noo, en kuitenkaan halunnut vieläkään kirjoittaa luvasta, koska tänään oli vuorossa niin kutsuttu aloituskokous, jossa rakentavampi osapuoli, kaupungin rakennusviranomainen sekä meidän vastaava mestarimme palaveeraisivat, ja tämän jälkeen saisivat sitten oikeasti lähteä puut kaatumaan ja talo nousemaan. Halusin siis odottaa vielä tuon palaverin ennen kirjoittamista, koska entäpä jos siinä sitten sanottaisiin että 'periaatteessa teillä on lupa, mutta käytännössä täytyy edetä vielä tämän tai tuon proseduurin mukaan ennen aloittamista'... Heh, rakennuslupaskeptikko-minä ;)

Mutta, mitään tuon kaltaista ei ilmennyt, vaan asia taitaa olla fakta: meillä on rakennuslupa! Fantsua!

Ylihuomenna tontille tulee mittaaja setvimään talon paikkaa ja tontin rajoja, ettei puita kaadu muualta kuin meiltä. Olen kyllä aika iloinen, että lupa sittenkin tuli näin pian :)

Seuraavaksi, seuraavassa postauksessa, aion sitten raottaa talon vielä kuvitteellisia ovia ja ikkunoita! Päivitystahtihan tässä blogissani on erittäin rauhallinen, teoriassa noin viikon välein olin suunnitellut kirjoittavani, käytännössä meinaa lipsahtaa päivän pari tästäkin yli. Joka tapauksessa, kunhan seuraavaksi päädyn kunnolla kirjoittamaan, on luvassa niin sanottu tekninen pläjäys, jossa ravistellaan talon ideaa nurkista ja katsotaan mitä se pitää sisällään.

Mittailemisiin ja sahailemisiin :) Ja vajan rakentamisen jatkelemisiin :) koska se on niin pieni, että rakentamisen saattoi aloittaa jo ennen rakennuslupaa ;)

Edit: Ok, hieman jäitä hattuun mannasaria, virallinen oikolukijani (mies) valisti minua, että päätös ei ole vielä lainvoimainen. No niin, mitäs rakennuslupaskeptikko-minä sanoi! Mutta viikko vielä niin sit kai. Joo.