perjantai 25. syyskuuta 2015

Ans kattoo nyt!

Kattoa on siis pakerrettu.
Pääsin itsekin katolle puoleksitoista päiväksi naulailemaan kattohuopia paikalleen, ja kokemus oli varsin tyydyttävä siitä syystä, että yllättäen vasara pysyikin allekirjoittaneen kädessä. Tai siis jos tarkennan, niin tiesin kyllä että vasara pysyisi hanskassani, mutta naulat olisivatkin sitten kinkkisempi tapaus, koska joiltain aiemmilta vasarointiyrityksiltä muistin naulojen vääntyilleen ikävästi. Kattohuovan kanssa käytetäänkin näemmä sen verran pieniä nauloja, että vääntyileminen ei ilokseni ollutkaan minkäänlainen ongelma.

Katolta oli hyvät näkymät syksyiselle lampiselle.
Talo on siis edennyt hienosti, mutta jaksamisen kanssa on ollut välillä vähän heikompaa, tämä tosin oli odotettavissakin, eikä siten tullut yllätyksenä. Mies jaksaa painaa kuin väsymätön höyryveturi, mutta yllättäen hänen loputon positiivisuutensa onkin aiheuttanut negatiivisen sivuvaikutuksen.

Yltiöpositiivisena ihmisenä mies tarttuu joka tilanteessa optimistisimpaan mahdolliseen arviointiin esimerkiksi säästä, kustannuksista sekä erityisesti työhön kuluvasta ajasta. Näin ollen hän jatkuvasti arvioi reilusti alakanttiin eri työvaiheisiin kuluvan ajan. Tästä puolestaan onkin yllättäen aiheutunut se, että hän raportoi jatkuvasti minulle negatiiviseen sävyyn työn edistymisestä, tyyliin "eihän se tietenkään edistynyt niin nopeasti kuin mitä mä luulin" ja että "jotenkin kummasti siihen vaan kuluikin ihan hirveän paljon aikaa".

Mies levittää tököttiä.
Sinänsä yksittäsinä kertoina tuollainen raportointi kertoo vain yksittäisen työvaiheen vaatiman ajan väärin arvioinnista, mutta kertautuessaan jatkuvasti päivittäis- ja viikottaistasolla, onkin yleisenä tuloksena fiilis jatkuvasta tietynlaisesta tyytymättömyydestä, kuten että minä en olisi tarjonnut tarpeeksi aikaa (lastenhoito, perhevelvollisuudet) työn suorittamiseen, tai sitten muuten vain tukijoukoille (minulle) välittyvä tunne siitä, että hommat ei etene ja että tätä rakennus***ä tulee kestämään seuraavat sata vuotta.

Lopulta minun piti selata blogia taaksepäin nähdäkseni, että mistä moinen tyytymättömyysviestintä johtuu, tai siis lähinnä todistaakseni itselleni ja miehelle, että syytä tyytymättömyyteen ei ole. Ja blogia alaspäin vierittämällä piirtyikin silmien eteen aivan älytön edistys. Talomme kohdallahan oli hetki sitten ihan vain metsää, todellakin, ja nyt siinä tämä:


Ihka oikea talo, ja vielä bonuksena talon takana kokonainen vaja. Vastaava mestarikin kirjoitti lainannostoa varten valmiusastearvioksi 45%, mikä kuulostaa ainakin minusta aivan huikealta, kun ajattelee että pari kuukautta sitten tontilla vieraili vasta kaivinkone, eli perustuksiakaan ei vielä ollut.

Yllättävää huomata, miten elämässä välillä asiat kääntyvätkin päinvastoin kuin miten ne tuntuvat ensin olevan. Aluksi hankalan tuntuinen ihmissuhde saattaakin lopulta olla se palkitsevin; aluksi hirveältä tuntunut elämänkäänne saattaakin tuottaa parhaan lopputuloksen, ja toisaalta kova optimismi saattaakin aiheuttaa jatkuvaa pettymystä. Oli miten oli, talo edistyy hienosti!!!
...
Itse olen opiskellut, autellut välillä raksalla, hoidellut perhe-elämää sekä... kaipaillut töihin. Kuitenkin, oikeasti, puhun järkeä itselleni: Sitä parempi mitä vähemmän töitä on, koska oikeasti opiskelut eivät muuten etene, ja nyt ne etenevät.

Varhainen työaamu. Nyt tuohon aikaan tosin olisi jo pimeää, luulisin.
Pääsin käymään jo yhdessä kahdeksan opintopisteen ikuisuustentissäkin, ja nyt luen kolmen opintopisteen ei-niin-ikuisuus-vaan-ennemminkin hätiköintitenttiin. Takaisin tenttikirjojen ääreen siis!

5 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Tuttuja tunteita ja tutulta kuulostaa, joskus minustakin tuntui ettei rakentaminen edisty lainkaan, ja että talo ei valmistu koskaan...

"...mies tarttuu joka tilanteessa optimistisimpaan mahdolliseen arviointiin esimerkiksi säästä, kustannuksista sekä erityisesti työhön kuluvasta ajasta..."

Nyt kun meillä valmiusastetodistuksen mukainen valmiusaste on 96% ja on melkein vuosi asuttu tässä, niin nyt tuntimääräisen budjetin olen omalta kohdaltani ylittänyt jo 100% (ja talo tai piha ei ole vieläkään ihan valmis), eli luulin että puolta lyhyemmässä ajassa olisi jo ollut valmista. Euromääräisen budjetin ylitin 10%.

Eli tsemppiä teillekin, kyllä se siitä...

suvi kirjoitti...

mutta hei,tehän ootte jo tosi,tosi pitkällä :D talo näyttää jo talolta,kohta on katto päällä ja pääsette siisteihin sisä-hommiin :) Tsemppiä ja jaksuja urakkaan,vielä se helpottaa!

mannasaria kirjoitti...

Kiitos Mika kommentista & vertaistuesta, jotenkin lohdullista kuulla, että muuallakin on optimistista aika-arviointia ;) Ja erityisen rohkaisevaa oli kuulla, että vaikka aika-arvio ylittyikin, niin budjetti ylittyi kuitenkin paljon paljon maltillisemmin :) nimittäin tuo rahapuoli luonnollisesti mietityttää myös, eli että minkä verran siinäkin on ollut optimismia ;) Meillä näyttäisi tällä hetkellä suht samalla, eli että budjetti ylittyisi kyllä, mutta ei mitenkään älyttömän paljon.

Juu Suvi, yllättävänkin pitkällä ollaan :D ja itseasiassa kattokin on tällä hetkellä jo kokonaan valmis, aikas jee-olo siitä :) (vaikka aika koville ottaa tämä projekti kyllä ;)
Kiitos tsempeistä molemmille!!

Nimetön kirjoitti...

Olipa mukava lukea kertomus rakennustyön edestymisestä jälleen.
Hyvää jatkoa projektiinne, voimia ja kärsivällisyyttä kaikille.

Mummi ja ukki

mannasaria kirjoitti...

Olipa mukavaa kun kommentoitte, ja terkkuja sinne meiltä kaikilta! Täällä on pitänyt niin kiirettä, ettei ole edes blogiin ehtinyt :) Ovet ja ikkunat saapuivat tontille eilen, ja niitä asennetaan parhaillaan :) Yritän päivittää blogiakin lähipäivinä. Kiitoksia toivotuksista, voimia onkin taas riittänyt paremmin... Ja mukavia syyspäiviä sinne!