lauantai 12. syyskuuta 2015

Terveisiä katolta!

Siis katto ei lähetä teille terveisiä, vaan terveisiä meikäläiseltä, katolta käsin!
Pääsin vähäksi aikaa aputytöksi katolle hilaamaan finfoam-levyjä ylös kun herra raksamestari ne ensin tuuppasi minulle melkein ylös asti.
Odotellessani katolla kun ko mestari harjasi seuraavasta levystä lukkeja ja roskia pois, nappasin tietysti selfien. Tihrustaessani kuvaa hieman liian aurinkoisessa säässä näytin mielestäni ruudulla pätevältä, mutta nyt kun näen kuvan paremmin, huomaan että näytänkin lähinnä väsyneeltä.
No, vastannee paremmin totuutta.


Meillä on siis jonkinlainen kattokin jo olemassa. Vettä se ei ihan vielä pidä, mutta mikäli hommat sujuvat suurin piirtein toivotusti, niin ihan pian oltaisiin jo siinäkin vaiheessa, mikä osaltaan pienentäisi hiukan stressiä. (Siis minun stressiäni hiukan, mutta rakentavamman osapuolen sitten enemmänkin.)


Tässä kuvassa kattoa sisältä, kannatinpalkkien välistä pilkottaa jo lautakattoa. Ulkoapäin ei oikein tuoreita kuvia nyt olekaan, muita kuin tuo missä istun katolla itse. Ulkoapäin katto on tällä hetkellä lähinnä eristelevyjen valkoinen, ja piristyksenä on vihreä eristeteippiruudutus, mikä vilahtelee kuvassakin.

...

Omaan pikku maailmaani kuuluu sellaista, että lopetin työt, opiskelin parisen viikkoa kuumeisesti (samalla kun hoivasin esikoista joka oli lyhyenlännät puolisentoista viikkoa kotona ulkomaan kesätöiden ja eri ulkomaahan sijoittuvan opiskelun välissä).
Valitettavasti minun on myönnettävä, että podin hoivan ja opiskelun ohessa samalla melko pahoja vieroitusoireita työstäni.

En oikein muista, että minkä verran olen täällä blogissa omaa stooriani valottanut, joten mainittakoon sen vuoksi, että olin todella pitkään,  lähes 18 vuotta kotiäitinä seitsemälle lapsellemme.

(Nooh, mainittakoon myös tässä nyt saman tien sekin että kyllä, kaikilla on sama isä. Tätä nimittäin ihmiset kysyvät sen verran usein kuullessaan lapsimäärästäni, että olen tullut tulokseen, että asiaa pohtii monikin kuullessaan että olen seitsemän lapsen äiti.)

Lyhyt versio tapahtumien kulusta on se, että sitten päätin tehdä jotain muuta, ja menin opiskelemaan. Pitempi versio sisältäisi toki aimo annoksen kipuilua, kriiseilyä ynnä muuta vastaavaa, mutta tässä vaiheessa niiden yli voi onneksi jo loikata sulavasti.
Menin siis opiskelemaan, ja opiskelinkin yhtä täydellä höyryllä kuin mitä rakentavampi osapuoli nyt rakentaa taloamme.
Toissa kesänä aloimme tarvita enemmän tuloja mieheni insinööritulojen lisäksi, joten aloin etsiskellä itselleni osapäiväistä työtä opiskelun rinnalle, mutta päädyinkin kokopäiväisesti postiin, jonne jäin yli vuodeksi tekemään sijaisuuksia, jotka olivatkin varsin riittoisia.
Nyt kuitenkin järkeni sanoo, että olisi aika opiskella opiskelut loppuun, juurikin jälleen raha-asioiden vuoksi, kun tällä hetkellä talolainaa ei vielä tarvitse suuremmin maksella pois, mutta kohta koittaa sitten senkin aika, ja olisi tietty mukavaa jos olisin valmistunut niihin aikoihin.

Opiskelu kuitenkin on melko hankalaa, kun vaikka sisäistän asioita helposti, tekee paikallaan istuminen minusta levottoman ja ahdistuneen/masentuneen. Viime viikolla pääsinkin neljäksi päiväksi töihin, mikä piristi mieltä ja kukkaroa, mutta tietenkin jokainen tenttikirjoista erossa vietetty päivä hidastaa opiskelutunnelin pään saavuttamista.
Toivoisin että tuleva lukuvuosi toisi sopivassa suhteessa töitä ja opiskelua, niin että voisi aina silloin tällöin käydä töissä, mutta kuitenkin huomattavasti enemmän opiskella.

Ps. Viimeksi kirjoitellessani odoteltiin röntgenkuvauksen tuloksia: rakentavamman osapuolen sormen tyvinivelessä oli kuin olikin pieni murtuma, mikä hoituu sillä, että nimetön ja pikkusormi on teipattu yhteen parisen viikkoa, mikä ei ole juurikaan hidastanut miehen tahtia. Rakentavampi osapuoli on siis myös ollut hajottavampi osapuoli, kun on hajoittanut itseään suhteellisen tiuhaan tahtiin. Täytyy myöntää, että nyt on kyllä hirvittänyt melko paljon, kun olen tiennyt että hän työskentelee katolla, joten tämänkin vuoksi olisi mukavaa, jos katto valmistuisi piakkoin ;)

2 kommenttia:

suvi kirjoitti...

tsemppi ja voima-halaukset sinne <3 katon/talon-rakentajalle <3 saman määrän minäkin oon ollut koti-äitinä,siis 18v ja 10.lle lapselle ;) kuopus täyttää 3v marraskuussa,sitten oon tyhjän päällä.Kun ei huolita kouluun,ei kortistoon,ei "mihinkään"... jospa asiat kuitenkin järjestyisivät. Omaishoitajan olen 2.lle,siitäkään ei makseta mitään :(

mannasaria kirjoitti...

Kiitos paljon viestistäsi Suvi, ja voimahalauksia sinne myös <3 <3