Kevät koittaa

Hassua, että vielä vuosi sitten tähän aikaan tontilla oli vain lunta, huonokuntoisia puita, lampi liplatti virtauskohdissa jään alla... Olimme juuri vasta tehneet kaupat tontista, ja jännitti tottakai paljon. Mitähän tästä tulisi? Kuinka kauheaa rakentaminen olisi? Tulisiko talosta outo pömpeli?

Ja nyt tontilla on talo! Vieläpä hieno sellainen, mielestäni. Myöskin kodikas ja tunnelmallinen. Eikä älyttömän kallis edes. (Palaan kustannuspuoleen vielä tuonnempana, sitten kun talon ihan lopullinen hinta alkaa olla selvillä.) Eihän se toki vielä valmis ole, mutta hyvin pitkällä ollaan jo kuitenkin - talossa pystyisi käytännössä jo asumaan.

Olen tosi tyytyväinen.

Sisällä näyttää nyt tältä:

Ekassa, hämärässä kuvassa keittiötä ja olohuonetta. Liesituulettimen alle on tulossa liesi heti kun vain löydämme sopivan sopivalla hinnalla. Tämä hellakysymys on yksi niistä kohdista, joissa luultavasti kiskomme talon hintaa alaspäin tinkimällä selkeästi unelmaratkaisuistamme.

Lapsia ja kaappeja. Kaapit maalataan vielä jollain värillä, joka tarkentuu kunhan se jo aiemmin mainittu ah-niin-tärkeä liesi on saatu valittua ja paikoilleen. Keittiön työtasot ovat betonia - vautsi miten trendikästä!

Tässä kiettiö vielä ilman lapsia. Olen jo päässyt keittelemään kahviakin :) Raidat seinällä ovat rappusten välistä tulevaa työmaavalaisimen valoa.

Pikkupoikien huone on jo niin pitkällä, että sinne on roudattu mummilareissun tuomisina hieman rekvisiittaakin. Meidän makkari on vielä täynnä sahanpurua, loppujen makkareiden toimiessa työkalu- ja jääkaappivarastoina yms yms yms.

Seuraavissa kuvissa näkyy sitä mainittua kukkatapettia, jonka valitsin ihan itse, ja josta en vieläkään ole ihan varma:

Olen kyllä ihan samaa mieltä kuin mitä Minttu kommenteissa kirjoitti, että kun talossa on melko paljon värivalinnoissa harmaata (ja tietty sitä puuta myös), niin onhan sitä oltava jotain kukkeaakin :) Eli oon aika happy tuon kanssaa kuitenkin :)

Nyt sormia syyhyttää jo aivan valtavasti päästä muuttamaan! Valitettavasti vaan tosiaan miehen oli mentävä töihin vuorotteluvapaan päätyttyä, ja siitä lähtien etenemisvauhti raksalla hidastui melko minimaaliseen, mikä tosiaan oli ennustettavissakin. Lisäksi vielä kun ohjelmaan lisättiin minun leikkaukseni viime viikolla, niin rakentavampi osapuoli muuttui rakentavasta enemmän perhettä pyörittäväksi osapuoleksi.

Lampisen seutu maaliskuussa, aina yhtä hämäränä

Leikkaus meni hyvin, vaikka onhan se näin maallikolle melkoinen kokemus joutua yhtäkkiä leikkaustehtaan hihnalle ;) Meillä on täällä vieläpä kokonaan uusi sairaala, Kaarisairaala, jossa leikkukset nykyään tehdään, ja siellä systeemit olivat tosiaan toisaalta melko tehdasmaisen tehokkaat, vaikka oli mukana inhimillisyyttä myös. Kaiken kaikkiaan sain tosi hyvää hoitoa, eli olen oikein tyytyväinen, mutta ehkä hieman pyörällä päästäni vielä näin viikkoa myöhemminkin.

Minut pistettiinkin lähes neljän viikon sairaslomalle työni fyysisyydestä johtuen, joten nyt ihmettelen elämää vaihteeksi kotiympyröistä käsin, mikä on varmaan ihan tervetullutta vaihtelua. Tässä onkin menty melko pitkään melko lujaa. Kunhan vatsan/kyljen seutu asettuu vielä hieman paremmin sijoilleen, niin alan valmistella muuttoa ja pakkaillakin pikku hiljaa.

Raksa kaipaa enää pesutiloja, lattian käsittelyä sekä yletöntä raksasiivousta, sitten me tulemme täältä kampsuinemme :)

Ihania kevätpäiviä sinulle!

Pokkaa sul on ainakin

Hellurei!

Nyt on tapahtunut paljon!

Rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi, eli meillä tosiaankin on rakennuslupa :)

Samalla kun lainvoimaisuutta odoteltiin, alkoi rakentavampi osapuoli kaataa puita tontilta, ja niitä riittikin! Nyt meillä on polttopuita useammaksi vuodeksi - tosin sirkkelöintiä vaille vielä - ja muutama tukki myydään (jonnekin?) ihan sellaisenaan.

Otsikolla viittaan puiden kaatoon kaupunkitontilta. Mies sitten löysi sisäisen metsurinsa :D Tästä ei valitettavasti ole valokuvia, koska pysyttelin itse kotosalla lapsia kaitsien ja yrittäen säilyttää hermoni puiden kaatamiseen liittyvien riskien osalta. No, hermot säilyivätkin hyvin kun en mennyt liian lähelle katsastamaan tilannetta. Mitään ei myöskään sattunut.

Mieshän on maalaispoika, joka osaa vähän kaikkea, ja palomieskoulutus aikoinaan lisäsi osaamisen skaalaa entisestään, mutta kuitenkin puiden (isojen) kaataminen kaupunkitontilta, jossa on naapureitakin, on aika eri juttu kuin rankametsällä oleminen nuorena miehenä.

Muutama puu. On ne isoja.

Ja niin vain hän kaatoi (hyvällä pokalla) kaikki puut ihan itse, ja ne myös kaatuivat sinne minne pitikin. Olen kyllä aika ylpeä miehestäni.

Sitten tontille tuli kaivinkone, ja vielä toinenkin.

Yhteistyössä Hyundai. Ei vaiskaan. Tai ollaanhan me yhteistyössä kerta Hyundai kaivaa meille.

Voi itku, nyt (vasta) hoksasin, että asiantuntemukseni loppuu tyystin tähän. Vähän sama juttu kun yritin töissä selittää työkaverille että mistä se meidän auto oikein hajosi.

Jos kuitenkin tiivistän jotenkin tähän tapaan: Kaivinkone, jos toinenkin, siirteli maata, ja lisäksi maan alle asennettiin aimo liuta tavaraa, kuten esimerkiksi putkia. Jos toisiakin. Mies heilui lapion varressa, ja välillä myös (isot) pojat. (Meillä on neljä poikaa, joista kaksi on 'isoja' ja kaksi 'pieniä.)

Muutama putkonen ja sitten mies kaivannon reunalla.

Samassa hötäkässä kaivinkone kaapaisi hieman myös lammen pohjasta, koska lampi oli uhkaavasti kasvamassa umpeen. Itseasiassa tilanne ei ollut enää uhkaava, vaan ennemminkin tapahtunut. Lammen epälammettuminen oli sillä tasolla, että paikalle eksynyt lokki ei enää vaivautunut uimaan lammessa, vaan ylitti rutakon mieluummin kävellen. Keskeltä lampea... Nyt kaivinkone syvensi lampea meidän puoleisesta päästä, ja levitti lammen pohjan lammen rannalle, ja tähän olisi tarkoitus joskus myöhemmin tulla kukoistava (apua!) nurmikko.

Lammen karmaiseva nykytila, kaapaisun jälkeen. Ei sillä että ennen kaapaisua olisi ollut juuri valoisampaa.

Tästä kaikesta on seurannut runsaan rakennuksellisen edistyksen lisäksi se, että tontti on muuttunut salaperäisestä, hieman viidakkomaisesta kätköpaikkatyylistä... hmm... no, melkoisen rumaksi. Kaivinkoneet, kaatuneet puut, runsas putkisto sekä rannalle nostettu lammenpohja nyt vaan eivät ole esteettisesti kovinkaan hohdokkaita. Tässä vaiheessa on itseni jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa talo on valmis, ja pihakin jollain tavalla laitettu, joten en oikein juuri nyt pysty visioimaan että miten tästä 'rumuudesta' päästään hehkeään omakoti-idylliin ;) Mutta edetään askel kerrallaan.

Tällä kaivuun täyteisellä viikolla koimme melkoisen takaiskunkin. Kuten viittasin hämärästi sivulauseessa aiemmin, otti aiemmin niin vakuuttava automme asiakseen laueta. Valitettavasti laukeamisen laajutta pahensi se, että ajelimme sillä (onnellisina) hääpäivän iltana edestakaisin Heinävedelle Valamon luostariin, vaikka auton ääni oli hiukan erikoinen. Ei siis niin erikoinen, että minä olisin huomannut mitään, ellei mies olisi maininnut asiasta, mutta maininnan jälkeen tuon pienen erikoisuuden erotin minäkin.

Ja niin siinä kävi, että pari päivää myöhemmin auto possahti kokonaan, vietiin korjaamolle, ja...
Järkytys.
Ollaan vieläkin melko shokissa.
Kauheeta oikeasti.
No, mutta kuitenkin vain rahaa.
Kun mies haki auton korjaamolta pois, niin sieltä ojennettiin 1950 euron lasku. Siis tuhatyhdeksäänsataaviisikymppiä!!! Veti kyllä mielen aika matalaksi. Mitä kaikkea muuta sillä rahalla olisi saanutkaan. Tai toisaalta niin, että vaikkei olisi ostettu sillä muuta kuin sitä maitoa ja leipää, niin nyt tuntuu siltä, kuin kaiken mitä ostaa niin ostaisi velaksi.

Romanttisella autontuhousreissulla uudessa Valamossa 22-vuotishääpäivänä. Olin aina halunnut nähdä luostarin, ja nyt näin. Ehkä 1950e (plus lastenvahtikulut) on hieman enemmän kuin mitä olisin ollut valmis satsaamaan. Toisaalta oli aikas kivaa nauttia 'Valamolaisen teepöydän' antimista. Suosittelen :)  (en siis auton tuhoamista vaan ko teepöytää)

Kaiken lisäksi auto nyt valuttaa jotain, ja menee siis juuri näinä hetkinä uudestaan korjaamolle. Inhaa.
Tiivistäen: rakentaminen etenee, auto/talous ottaa takapakkia

Ps. Rakastan 'post scriptumeita', laitoin niitä aina nuorena kirjeisiinikin... Siispä...
Ps. 2. Töissä oli kevyempi viikko, joten aivosumukaan ei vaivaa tällä hetkellä. Ensi viikolla keveyteen saattaapi hyvin tulla muutos, mutta sitä ennen eletään viikonloppu :)