Juhannusiltana hiljaisesta kaupungista

Olemme mökittömiä.

Tulemme molemmat mökittömistä suvuista.

Emme myöskään ole itse keränneet kovin kummoistakaan maallista pääomaa, joten mökkiäkään ei ole tullut hankittua.

Muutamana kesänä olemme vuokranneet mökin viikoksi, ja se onkin ollut meille tosi passeli ratkaisu:

Viikko tehomökkeilyä, ja loppukesä kaupungissa.

Viime kesänä emme raksatouhun vuoksi ehtineet vuokramökille, ja tänä kesänä olimme niin juuri muuttaneet, ettei mökin vuokraaminen tuntunut ajankohtaiselta.

Oma kesälomanikin tiivistyi yhteen alkukesän viikkoon.

Niinpä kesä juhannuksineen kuluu kotosalla, kaupungissa, pihalla, töissä, vapaa-ajalla.

Onkin aikas onni, että tämä meidän uusi kotimme on samalla niin mökkimäinen vihreine ympäristöineen.

Tykkään.

Blogi on ollut hiljainen, koska on ollut niin paljon kaikkea muuta mielessä.

Parisuhdetta on pitänyt kaivaa raksaromujen joukosta uudelleen esiin, mikä prosessi onkin edelleen kesken.

Lapsia, kotia, ja omaa itseäkin on ollut aika yrittää huomioida raksavuotta enemmän.

Tässäkin nähdäkseni mennään vielä enemmän yrittämisen kuin onnistumisen tasolla, mutta hiljaa hyvä tulee, kai!

Ainakaan ihan vielä en aio blogia lopettaa, vaan joitain kirjoituksia on vielä tulossa. Samalla mietin kirjoittamisen jatkoratkaisuista. Jonkinlaisen nettikirjoittamisen paikan haluaisin itselläni pitää, mutta en vielä tiedä että tuleeko se olemaan tässä pienet rakentajat -tilassa vai jossain ihan muualla.

Kaksikerroksinen systeemi on marsujen häkki.

 Talorintamalla ollaan edelleen asetuttu taloksi, ja opeteltu elämää uudessa kodissa. Edistystä on tapahtunut piharintamalla, kun oma pihatiemme on saanut soran pintaansa, ja lisäksi kaivinkone kävi iloksemme mylläämässä lampisen.

Omenapuukin istutettiin <3

Suloisia kesäpäiviä sinulle!!

Otsikoksi meinasi tulla...

... että hengissä ollaan. On nimittäin ollut melko rankkaa ja väsynyttä ja niin edelleen.

Niin kuin nyt tietty kuuluukin kun raksataan ja suurperheillään ja selvitellään lakkokertymäpostisumaa töissä.

Avatessani blogin näin kuitenkin blogini sivupalkista heti, että Viipaleita blogin Satu on poissa. 

Ja tajusin miten kepeä tuollainen heitto olisi ollut.

Satulle, Satun perheelle ja läheisille lähtee paljon, paljon lämpimiä ajatuksia täältä.

Ehdin lukea hänen blogiaan muutaman vuoden, ja sain paljon vertaistukea suurperhe-elämään sekä runsaasti ajateltavaa noin muutenkin.

Koskettaa.

...

Olin siis lakossa kolme päivää, ja pääsin tekemään lattiaa. Ensin sulattelin hienolla koneella kaksi päivää (no oikei, muutaman tunnin rupeamat vain, mutta kuitenkin) finnfoameihin uraa lattialämmitysputkea varten. Homma oli mukavan hypnoottista, kun piti edetä hi-taas-ti, jotta kone ehti sulattaa levyn. Hypnoottista, ajantajun kadottavaa, flow-tilaan vievää, mutta toisaalta koko kropan jumiin laittavaa, kun tuli kökötettyä lattialla lähespaikallaan vain hitaasti uralla edeten. Heh.

Uutta Uraa luomassa.

Viime viikonlopun jälkeen, juuri ennen kuin palasin lakon jälkeen töihin, ehdimme jo asentaa muutaman lattialevyn paikoilleen; uudistushenkinen rakentavampi osapuoli on nimittäin keksinyt että lattia on kätevintä tehdä suurista vanerilevyistä, jotka sitten maalataan; sisustavampi osapuoli puolestaan on jo (melkein) päättänyt että lattiasta tulee (suht) vaalean harmaa.

Levy levyltä valmis lattiapinta-ala kasvoi, ja samalle alkaa entistä kutkuttavammin tehdä mieli jo päästä muuttamaan.

Appivanhemmat vierailivat meillä tänä viikonloppuna, ja tällöin ensinnäkin lattia rakentui lähes valmiiksi, ja toisekseen pääsimme pienelle (isolle!) irtiotolle. ISOT kiitokset R ja P avusta ja lastenhoidosta!!!

Käytiin siis roadtripillä rakentavamman osapuolen kanssa ihan kaksin! Matkan tarkoituksena oli hakea tori.fistä löytyneet A. vihreä retrojääkaappi, johon joku tenava on kaivertanut sienen kuvan kylkeen sekä B. Kustavin savipajan megaiso mutta suhteellisen/suhteettoman monipuolinen astiasto, jotka molemmat tulevat olemaan upeita talossa. Samalla näin meren (okei, toodella kapean suikaleen siitä) ja ajoimme noin 1000 kilometriä, yövyimme hotellissa sekä söimme eri ravitsevan aamupalan. 

Ei ehkä sinänsä kovin järkevä reissu, mutta jääkaappi on todella hieno ja lisäksi edullinen, ja parisuhteelle koko reissu teki todella hyvää.
Tuollaisten irtiottojen jälkeen vain paluu arkeen on oma haasteensa. Näin sunnuntai-iltana alan kuitenkin olla pienen aallonpohjukan jälkeen (ehkä) valmis taas käärimään hihat ja palaamaan kotitöiden, lukuisien hoidettavien asioiden, tehtävien ylitöiden sekä muiden hommeleiden pariin.
Luulisin ainakin.

Pirteämpää viikon alkua sinulle!

Meitsi muuttaa

Talorintamalle kuuluu fantastista! Kerrassaan niin fantastista, että joudun tosissaan pidättelemään itseäni etten pakkaisi hammasharjaa ja makuupussia reppuuni ja muuttaisi jo taloon. Finfoamien päälle olisi lämpöistä viritellä se makuupussi ja hirsiseinä toisi henkistä lämpöä ja turvaa - ovia ja ikkunoita ei tietty vielä ole, eikä kunnollista kattoakaan, mutta mitäpä pienistä!

Tosiaan, enää emme puhu tontista, vaan puhumme talosta, koska tontille on noussut talo. Kokenut hirsipystytysporukka kävi hommissa päivän plus puolikkaan toista päivää, ja hirret olivat ylhäällä.

Näissä kuvissa ällistelen hirsien hienoutta ensimmäisen päivän iltana.

Hirsiseinä nousee korkealle, mutta ei kuitenkaan niin korkealle kuin jossain vaiheessa jännitin, eli pelkäämääni jonkinlaista suhteettomuutta ei ole ainakaan vielä ilmennyt.

Päin vastoin, olemme ihan hurjan tyytyväisiä talossa noin kaikkeen.

Eikös nurkan liitos olekin kaunis! Nurkka jää ihan tuollaiseksi - alunperin siihen oli tarkoitus tulla nurkkalaudat liitoksen päälle, mutta onneksi kaupanhieronta - ja suunnitteluvaiheessa istuskellessani Kontio-toimiston sohvalla tutkiskelin mallinurkkaa, joka oli kasattu toimistoon, ja liitos oli kaikessa luonnollisuudessaan niin kaunis, että mitäpä sitä peittelemään, todellakaan.

Ikkunasta avautuvasta maisemastakin pääsi jo ottamaan maistiaisia, ja tykkäsin kyllä kovin! (Imperfektimuoto siksi, että nyt tuon isoimman ikkunan edessä on pressu, eikä luontoa pysty enää samalla tavoin fiilistellä sisältä käsin). Yllä olevassa kuvassa on olkkarin isoin aukko, aukkoon tulee terassille johtava ovi sekä kolme isoa ikkunaa.

Hirsi vaan on niin huippumateriaali! Olemme jo useampia vuosia asuneet homeisessa lastulevykolkassa, ja aina kun pääse lähelle näitä ihania, lämpimiä, hyvätuoksuisia, paksuja ja kauniita hirsiä, niin mieleen tulee epäuskoinen, unolmantapainen toive siitä, että pääsemmekö me oikeasti asumaan tuollaisessa ympäristössä...

Kuvat ovat kuten ennenkin hieman jälkijunassa, eli te jotka pääsette tavalla tai toisella kurkkaamaan raksalle ihan livenä näette jo pidempääkin edistystä :) Blogiinkin sitä on taas luvassa, kunhan ehdin seuraavan kerran kirjoittelemaan ja kuvia liimailemaan. Kuvien siirteleminen kännykältä tai kamerasta blogiin käy sivumennen sanottuna minulta tuskaisen hitaasti ja kankeasti, siksikin lykkään liimailua... Täytyisi varmaan etsiä jokin helpompi keino, varmasti sellainenkin on olemassa.

Eli varsin hyvin raksalla siis menee, mutta jottei totuuskuva jäisi vallan yksipuoliseksi, niin kerrottakoon myös, että perhe-elämään ja parisuhteeseen liittyviä haasteita on kyllä kohdattu tässä männäviikollakin.

Tavallaan rakentamiseen liittyvät tsydeemit ovat menneet perheen kannalta jopa paremmin kuin olisin osaanut arvata, mutta toisaalta odotukseni eivät ehkä olleetkaan kovin korkealla, vaan olin ennemminkin varautunut massiiviseen parisuhdeproblematiikkaan.

Se mihin en (jostain syystä) ollut osannut varautua, oli lasten ikävöiminen isää. Etenkin kuusivuotias on ollut ehdoton isänkaipuussaan, ja luulen että sitä muutkin hiljaa mielessään potevat, ja itse luonnollisesti poden riittämättömyyden tunnetta kun yritän yksin revetä huomioimaan koko liutaa lapsia.

Parisuhteessa haasteet tuntuvat menevän viikon sykleissä, tyyliin että viikolla sinnittely sujuu ihan mainiosti, mutta loppuviikosta sitten alkaa räiskyä. Isoimmat (toistaiseksi kuitenkin aika harvoista raksaelämään liittyvistä) riidoista ovat tulleet siitä, kun rakentavampi osapuoli tulee piipahtamaan kotona, ja noina harvoina kotiminuutteina yrittää projektinhallintaan tottuneena hallita raksaprojektin lisäksi myös kotirintamaa, jota taas olen pyörittänyt ihan omalla tavallani jo päivä- ja viikkokausia melko itsekseni. Mutta tuosta hallinnoimisesta on nyt sanottu, näin nätisti ilmaistuna ;)

Nyt jännitetään vaihteeksi röntgenin tuloksia, kun edellä mainitun osapuolen sormi otti osumaa eilen. Eipä käy ainakaan tylsäksi. Aurinkoa sinunkin viikkoosi!

Pokkaa sul on ainakin

Hellurei!

Nyt on tapahtunut paljon!

Rakennuslupa tuli lainvoimaiseksi, eli meillä tosiaankin on rakennuslupa :)

Samalla kun lainvoimaisuutta odoteltiin, alkoi rakentavampi osapuoli kaataa puita tontilta, ja niitä riittikin! Nyt meillä on polttopuita useammaksi vuodeksi - tosin sirkkelöintiä vaille vielä - ja muutama tukki myydään (jonnekin?) ihan sellaisenaan.

Otsikolla viittaan puiden kaatoon kaupunkitontilta. Mies sitten löysi sisäisen metsurinsa :D Tästä ei valitettavasti ole valokuvia, koska pysyttelin itse kotosalla lapsia kaitsien ja yrittäen säilyttää hermoni puiden kaatamiseen liittyvien riskien osalta. No, hermot säilyivätkin hyvin kun en mennyt liian lähelle katsastamaan tilannetta. Mitään ei myöskään sattunut.

Mieshän on maalaispoika, joka osaa vähän kaikkea, ja palomieskoulutus aikoinaan lisäsi osaamisen skaalaa entisestään, mutta kuitenkin puiden (isojen) kaataminen kaupunkitontilta, jossa on naapureitakin, on aika eri juttu kuin rankametsällä oleminen nuorena miehenä.

Muutama puu. On ne isoja.

Ja niin vain hän kaatoi (hyvällä pokalla) kaikki puut ihan itse, ja ne myös kaatuivat sinne minne pitikin. Olen kyllä aika ylpeä miehestäni.

Sitten tontille tuli kaivinkone, ja vielä toinenkin.

Yhteistyössä Hyundai. Ei vaiskaan. Tai ollaanhan me yhteistyössä kerta Hyundai kaivaa meille.

Voi itku, nyt (vasta) hoksasin, että asiantuntemukseni loppuu tyystin tähän. Vähän sama juttu kun yritin töissä selittää työkaverille että mistä se meidän auto oikein hajosi.

Jos kuitenkin tiivistän jotenkin tähän tapaan: Kaivinkone, jos toinenkin, siirteli maata, ja lisäksi maan alle asennettiin aimo liuta tavaraa, kuten esimerkiksi putkia. Jos toisiakin. Mies heilui lapion varressa, ja välillä myös (isot) pojat. (Meillä on neljä poikaa, joista kaksi on 'isoja' ja kaksi 'pieniä.)

Muutama putkonen ja sitten mies kaivannon reunalla.

Samassa hötäkässä kaivinkone kaapaisi hieman myös lammen pohjasta, koska lampi oli uhkaavasti kasvamassa umpeen. Itseasiassa tilanne ei ollut enää uhkaava, vaan ennemminkin tapahtunut. Lammen epälammettuminen oli sillä tasolla, että paikalle eksynyt lokki ei enää vaivautunut uimaan lammessa, vaan ylitti rutakon mieluummin kävellen. Keskeltä lampea... Nyt kaivinkone syvensi lampea meidän puoleisesta päästä, ja levitti lammen pohjan lammen rannalle, ja tähän olisi tarkoitus joskus myöhemmin tulla kukoistava (apua!) nurmikko.

Lammen karmaiseva nykytila, kaapaisun jälkeen. Ei sillä että ennen kaapaisua olisi ollut juuri valoisampaa.

Tästä kaikesta on seurannut runsaan rakennuksellisen edistyksen lisäksi se, että tontti on muuttunut salaperäisestä, hieman viidakkomaisesta kätköpaikkatyylistä... hmm... no, melkoisen rumaksi. Kaivinkoneet, kaatuneet puut, runsas putkisto sekä rannalle nostettu lammenpohja nyt vaan eivät ole esteettisesti kovinkaan hohdokkaita. Tässä vaiheessa on itseni jotenkin vaikea kuvitella tilannetta, jossa talo on valmis, ja pihakin jollain tavalla laitettu, joten en oikein juuri nyt pysty visioimaan että miten tästä 'rumuudesta' päästään hehkeään omakoti-idylliin ;) Mutta edetään askel kerrallaan.

Tällä kaivuun täyteisellä viikolla koimme melkoisen takaiskunkin. Kuten viittasin hämärästi sivulauseessa aiemmin, otti aiemmin niin vakuuttava automme asiakseen laueta. Valitettavasti laukeamisen laajutta pahensi se, että ajelimme sillä (onnellisina) hääpäivän iltana edestakaisin Heinävedelle Valamon luostariin, vaikka auton ääni oli hiukan erikoinen. Ei siis niin erikoinen, että minä olisin huomannut mitään, ellei mies olisi maininnut asiasta, mutta maininnan jälkeen tuon pienen erikoisuuden erotin minäkin.

Ja niin siinä kävi, että pari päivää myöhemmin auto possahti kokonaan, vietiin korjaamolle, ja...
Järkytys.
Ollaan vieläkin melko shokissa.
Kauheeta oikeasti.
No, mutta kuitenkin vain rahaa.
Kun mies haki auton korjaamolta pois, niin sieltä ojennettiin 1950 euron lasku. Siis tuhatyhdeksäänsataaviisikymppiä!!! Veti kyllä mielen aika matalaksi. Mitä kaikkea muuta sillä rahalla olisi saanutkaan. Tai toisaalta niin, että vaikkei olisi ostettu sillä muuta kuin sitä maitoa ja leipää, niin nyt tuntuu siltä, kuin kaiken mitä ostaa niin ostaisi velaksi.

Romanttisella autontuhousreissulla uudessa Valamossa 22-vuotishääpäivänä. Olin aina halunnut nähdä luostarin, ja nyt näin. Ehkä 1950e (plus lastenvahtikulut) on hieman enemmän kuin mitä olisin ollut valmis satsaamaan. Toisaalta oli aikas kivaa nauttia 'Valamolaisen teepöydän' antimista. Suosittelen :)  (en siis auton tuhoamista vaan ko teepöytää)

Kaiken lisäksi auto nyt valuttaa jotain, ja menee siis juuri näinä hetkinä uudestaan korjaamolle. Inhaa.
Tiivistäen: rakentaminen etenee, auto/talous ottaa takapakkia

Ps. Rakastan 'post scriptumeita', laitoin niitä aina nuorena kirjeisiinikin... Siispä...
Ps. 2. Töissä oli kevyempi viikko, joten aivosumukaan ei vaivaa tällä hetkellä. Ensi viikolla keveyteen saattaapi hyvin tulla muutos, mutta sitä ennen eletään viikonloppu :)

Rakennuslupahakemus jätetty!

Reilu viikko sitten kirjoitin tänne bloggerin luonnoksiin seuraavanlaisen tekstin, jonka unohdin sitten syystä tai toisesta julkaista ajallaan:

No jee, vihdoin!
Perjantaina lopulta tuli se puuttuva todistus, ja mies pääsi jättämään rakennuslupahakemuksen. Nyt toivotaan että käsittelyaika on tosi nopsa (eikä etenkään koko konttori mene kesälomalle ennen kuin hakemus on käsitelty ja lupa myönnetty... Sitten pitäisi muutaman muunkin jutun mennä putkeen, ja olisimme vielä aikataulussa.)

Olin perjantaina jo töissä, siltä pieneltä mutta sitäkin rakkaammalta lomaselta palanneena, kun puhelin piipitti että nimeni puuttuu rakennuslupahakemuksesta. Saimme sovittua miehen kanssa pikatreffit jakelureittini puoleen väliin, ja kävin sutaisemassa nimeni hakemukseen. Myöhemmin kotona mies ällisteli sitä, miten sporttiselta näytin. "Sun askelkin oli..." - mies piirtää pomppivan kaaren ilmaan.

Olen tässä viime vuosina päässyt tarkkailemaan pitkää parisuhdetta lähietäisyydeltä, ja vaikka tämä onkin rakennusblogi, niin kuten vanhempieni pintaremonttierostakin käy ilmi, kytkeytyvät remppa, raksa ja parisuhde usein tiiviisti toisiinsa. Niinpä tulen luullakseni turisemaan jonkin verran myös parisuhdejutuista, koska minulla on niistä sananen sanottavana.

Takaisin kerrostaloyhtiön parkkipaikalle, missä sporttinen allekirjoittanut raapustaa nimensä lupahakemuspaperiin, miehen puolestaan näyttäessä flanellipaidassaan ja farkkulippiksessään jo valmiiksi talonrakentajalta. Olimme siis olleet reilut parikymmentä vuotta naimisissa, ja nyt mieheni näki minut ensimmäistä kertaa sporttisena.

Pitkän parisuhteen, etenkin tosi pitkän parisuhteen yksi piirre on se, että vaikka ihminen siinä vieressä on koko ajan sama, niin hän ei kuitenkaan pysy samanlaisena. Itse ainakin olen muuttunut aika paljonkin, nyt viimeisimmässä vaiheessa mukaan kuviohin on tulleet nämä työn puolesta ilmaantuneet megatunnit hyötyliikuntaa, ja sen tuomat tietynlaiset muutokset olemukseenkin...

...

Nyt reilua viikkoa myöhemmin liitän mukaan pienen tilannepäivityksen, ennen kuin klikkaan julkaise-näppylää:

Kaikki ei sitten mennyt ihan putkeen ainakaan tuon parin viikon lupakäsittelyn ja luvan myöntämisen kanssa. Muutaman päivän päästä hakemuksen jättämisestä tuli pyyntö täydentää/muuttaa hakemusta tietyillä jutuilla, ja jos nämä toimitettaisiin maanantaihin (huominen) mennessä, saattaisi käsittelyaika olla "vain" kuukausi ja viikko... Eli aikataulusuunnitelmamme possahtaisivat joka tapauksessa savuna ilmaan. No, täydennykset/korjaukset on nyt jätetty, ja alati optimistinen rakentajamieheni toiveksii meidän sittenkin pysyvän aikataulussa. Eikun käsiä ristiin/peukkuja pystyyn.

Vehreää jälkijuhannusta kaikille!

Ps. Tyylini kirjoittaa rakennushankkeesta on näköjään pitkälti fiilispohjainen, ja perustuu stooriimme. Jos/kun sinua kiinnostaa mikä tahansa rakennushankkeeseemme liittyvä esim teknisempi puoli, niin heitä milloin vain kommenttilaatikkoon kysymys aiheesta :) Rakentavampi osapuoli vastailee näihin mielellään, ja itsekin tietenkin mikäli ala on sellainen, josta olen jotain mieltä ;) Noin muutenkin kommentit ovat aina tosi tervetulleita :)