Huh huh!

Hieman aivosumuisen viikon kirjoitusta tässä:

Tontilla tapahtuu paljon nopeammin, kuin mitä ehdin millään raportoida, etenkin kun tietokoneaika on hyvinkin kortilla erittäin tiiviin arjen vuoksi.

Tässä jonkinlaista katsausta viime päivien edistyksestä ja pienistä takapakeistakin:

Paalutuskone tuli ja survaisi maahan 32 rautapaalua, joiden päälle talo sitten tulee köllöttelemään. Maaperätutkimuksen mukaan arvioitu paalutussyvyys oli noin kymmenen metriä, ja pientä takapakkia koettiin kun ensimmäinen (lampisen puoleinen) paalu humahti peräti seitsemääntoista metriin; sain työpaikalle itkuhymiöillä varustetun viestin asiasta ja rukouspyynnön, paalutuksen hinta kun oli metriperusteinen ja meidän projektillemme olisi aika keskeistä pitää kustannukset kurissa, koska haluaisimme kovasti pitää talon itse. Onneksi seuraavat paalut eivät uponneet yhtä syvälle, vaan jonnekin alunperin arvioidun syvyyden ja tuon 17 metrin välimaastoon.

Talon kohtaan on myös levitetty aimo kasa mursketta, ja jotenkin koko systeemi tontilla on  nyt jollain tavalla oudon kliinisen oloinen verrattuna alun tilanteeseen.

Paaluja, mursketta ja taustalla vaja puoliksi maalatussa vaiheessaan.

Jonkinlaisina välipäiviksi luettavina päivinä mies ja pojat tekivät niin ison läjän polttopuita, että arvelin niitä riittävän useammaksi vuodeksi, mutta mies huomautti että kyllä niitä myös kuluu paljon. Tontille jäi vielä 'ehjääkin' puutavaraa. Itsekin pääsin vihdoin yhtenä iltana heittelemään klapeja, ja oli aika hauskaa päästä vihdoin itsekin tekemään jotain.

Maanantaina hirret ja muut sälät talotehtaalta (Kontio) saapuivat. Ilmassa oli luonnollisesti suuren urheilujuhlan tuntua.

Hirsipaketti ja ensimmäistä hirsikertaa jo asennettunakin!

Tiistaina koettiin sekä etuaskeleita että takapakkia. Tontilla alkoi ensimmäinen hirsikerran työstäminen paikoilleen. Rakentavampi osapuoli on, kuten olen tässä hieman etäisemmin jo tainnut mainitakin, paahtanut sata lasissa viimeiset viikot. Paahtaminen on luonnollisesti vain kiihtynyt rakennustyön päästyä kunnolla vauhtiin. Ensimmäistä hirsikertaa asentaessa mies onnistui kaatumaan hirsi sylissä ja laskeutumaan takaraivo edellä (tai sitten takapuoli edellä mutta takaraivo hyvänä kakkosena) lautapinoon. Vertahan sieltä hiusten seasta tulvi, mutta vauhti päällä ei hommia voi luonnollisestikaan jättää kesken, vaan ensimmäisen hirsikerran asentamista jatkettiin niin kauan, että pääsin töistä ja tsekkasin tilanteen.

Haava oli sen verran mojova, että tiedotin sen vaativan käynnin päivystyksessä, jotta se ainakin tsekattaisiin ja mahdollisesti ommeltaisiin. Vauhtia kuitenkin kun oli, niin hommia tontilla jatkettiin vielä parisen tuntia, ja aamusella sattuneen tapaturman jäljiltä mies oli päivystyksessä vasta illansuussa. Onneksi haava pystyttiin vielä ompelemaan, joten mies sai viisi tikkiä sekä coolin pipon. Tämän lisäksi hän sai puolisoltaan tiukkasanaisen viestin siitä, että jonkinverran on nyt hidastettava vauhtia.

Vähän niin kuin suo kuokka ja jussi, mutta mies, pipo ja ruuvari. Kyllä näillä talo syntyy.

Rehellisesti sanottuna huolestuttaa kyllä jonkin verran, kun jo ensimmäisenä hirsien asennuspäivänä käy tällaista. Niin että mitä vielä ehtiikään sattua sitten kun hirsiä aletaan nostella korkeammalle. No, hyvä kuitenkin että intoa riittää.

Hirret ovat ihania, fantsuja ja upeita. Tänään töitten jälkeen käytiin tulevan eskarilaisen kanssa tutustumassa lähieskariin, ja käveltiin sieltä polkuja pitkin tontille. Pikkupojut kiipeilivät hirsien päällä, ja itse nojailin hyväntuoksuiseen puuhun töiden jälkeisen raukeuden vallassa. Toivon tosiaan, että voimme pitää talon. --> Eli pian opiskelemaan opinnot pulkkaan ja sitten tarvittavat jatkotoimenpiteet!

Yksi taloon liittyvistä ulkonäköhuolistani alkaa myöskin konkretisoitua, vaikka vielä ei olekaan tietoa siitä, minkälaiset mittasuhteet se tulee saamaan. Hirret lastataan siis suoraan paaluperustuksen päälle, ja koska ainakin tällä hetkellä talon ajatuksena olisi 'on sitä miltä näyttää', on suunnitemassa tällä hetkellä jättää perustukset ilman mitään 'koristesokkelia'. Pohdituttaa jonkinverran, että tuleeko talo näyttämään valtavalta laatikolta joka leijuu muutaman tulitikun varassa... Paalujen maanpäällinen osuus on korkeampi kuin mitä olin etukäteen ajatellut, näin on sen vuoksi ettei maasta hyppäisi kosteutta taloon, ja nyt mietityttääkin että millainen linnunpönttöefekti talosta aikanaan syntyy... Mutta no worries, jos lopputulos näyttää pahalta, niin naamioidaan tilannetta sitten esimerkiksi jollain stylellä rimoituksella.

Näissä merkeissä, näihin tunnelmiin.
Vielä on töitä jäljellä omalla työmaallani.
Kohta tulee vanhin lapsukaismme hetkeksi kotimaahan, jes.
Loppukesän tuoksuissa mennään.