Vieraskynä: Mitä on luvassa!

Hellurei kaikille! (Mannasaria siis yhä tässä kirjailee, kohta vasta alkaa vieraskynäosuus, ja olen varma että kirjoittajan vaihtumisen huomaa ilmaisun tiivistymisestä ;)

Tässä blogipostauksessa yhdistyy jo paaaljon aiemmin lupaamani tekninen katsaus tulevaan taloomme, sekä viime päivityksessä mainitsemani rakentavamman osapuolen näkökulma. Aivan tuoreimpia tilannekatsauksia vieraskynäosuus ei sisällä, mutta tasaista edistymistä on männäviikoillakin tapahtunut. Hieman on tosin rakentamistahtia hellitetty minun uuvahtamiseni sekä lasten sairastelun vuoksi, ja tuo hellittäminen onkin tehnyt jaksamiselle heti tosi hyvää :)

Poitsut ja vikat finnfoam-pinot

Eli ihan hyvissä fiiliksissä nyt mennään, tosin perheessä riehuva jonkinlainen ykäpöpö hieman laskee mielialaa. Lisäksi jänskäilen, että pääsenkö tulevalla viikolla lakkoilemaan, huisaa!

Lampinen niin nättinä ensilumen keskellä

Seuraavassa siis tekijän näkökulma the taloon, olkaapa hyvä:

Tavoitteena on rakentaa edullisesti ekologinen ja sopusuhtainen talo, joka vanhenee kauniisti.

Motto: ”Näyttää siltä mitä on.”

Ekologinen

·         Mahdollisimman pieni (vähän rakennettavaa ja lämmitettävää)

·         Kestävä

·         Paljon uusiutuvaa materiaalia (=puuta)

·         Kierrätysmateriaalia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan

Edullinen

·         Mahdollisimman pieni (vähän rakennettavaa ja lämmitettävää)

·         Kestävä

·         Paljon uusiutuvaa materiaalia (=puuta)

·         Kierrätysmateriaalia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan

Jos halutaan tehdä asiat ekologisesti, siitä tulee kustannuksia.  Jos halutaan tehdä asiat todella ekologisesti, se on samalla erittäin edullista. Esim sähköautoilu on ekologista ja kallista, ajamatta jättäminen todella ekologista ja erittäin edullista.

Miten me toteutamme yllä kuvattuja ideologioita?

Kerrosala  1krs 99.5, 2krs 18,0, yht 117,5 m2, Huoneistoala  1krs 90, 2 krs 17, yhteensä 107 m2. Ja tätä rakentaa yhdeksänhenkinen perhe…

4 mh tupakeittiö, kylppäri, sauna, wc ja parvi ja ullakkohuone.

Pohjapiirustus

 Tilat

·         n. neliön muotoinen pohja (ulkovaippa minimoitu)

·         rakennuksen halkaisee  väliseinä, jonka toisella puolella on makuuhuoneet ja toisella puolella yhteiset tilat (selkeää ja lähes käytävävapaata)

·         kosteat tilat yhtenä kokonaisuutena (kosteuden hallinta ja rakentaminen helppoa)

·         2 hengen sähkösauna

·         keittiön päällä parvi (kuutiot käyttöön)

·         kosteiden tilojen päällä lämmin ikkunallinen varastoullakko, jota käytetään tosiasiallisesti huonekorkeudeltaan matalana asuinhuoneena

·         keittiö kosteiden tilojen vastaisella seinällä

·         keittiössä työpöytäsaareke, jossa liesi

·         eteläsivulla terassi, pääoven edessä katettu silta

·         säilytystilaa vinon sisäkaton korkeilla osilla

Perustukset:

·          teräspaaluperustus, paalutuksessa käytetyt paalut jatkuvat pilareina hirsikehikkoon asti

·         tuulettuva, alta täysin avoin alapohja. Paalut käsittelemättömänä näkyvissä

·         paalutus routarajan alapuolelle, ei routaeristyksiä eikä salaojia

Seinät

·         ulkoseinät 205 lamellihirttä, lohenpyrstönurkka näkyvissä

·         hirsiseinien pintakäsittelynä tervaus. Ikkunanpielet, nurkat, räystään aluslaudat ym. harmaalla öljymaalilla

·         väliseinät kipsilevyrakenteisia

Katto

·         pulpettikatto, yhtenäinen, suorakaiteen muotoinen

·         sisäpuolelta vino sisäkatto koko rakennuksen alalla

·         kattokannattimet (naulalevypalkit)  alhaalta näkyvissä

·         kattokannattimien päällä raakaponttilauta, jonka päällä Finnfoam lämpöeristettä

·         lämpöeristettä sen verran, että saavutetaan riittävä lämpöeristys (passiivitalotaso) Finnfoamia 360 mm

·         kattomateriaalina tiivissaumainen huopa

·         tuuletusrako eristeen ja huovanaluslaudoituksen välissä 100 mm. Matalan sivun räystäs on niin pitkä ja perustukset niin korkeat sekä vedenkestävät, että ei räystäskouruja

·         etuoven edessä katos, pulpettikatto, kattokaltevuus ja suunta kuten varsinaisellakin katolla

Julkisivut

Alapohja ja lattiat

·         kantavat rakenteet puuta

·          lämpöeristys ja höyrysulku Finnfoam-rossipohjaeristeellä 

·         lämpöeristettä sen verran, että saavutetaan riittävä lämpöeristys Finnfoamia yht 430mm

·         eristeen päällä vaneri kelluvana, maalattu

·         kosteat tilat: eristeen päälle valettu betoni

Välipohja (parvi ja ullakko)

·         lattiamateriaalina maalattu vaneri

·         parven välipohjakannattimet alhaalta näkyvissä

Talotekniikka

·         poistoilmalämpöpumppu

·         kevyt kamiinatakka = lämmön varastointi huoneilmasta poistoilmalämpöpumpun kautta vesivaraajaan.

·         kevythormi 1 kpl

·         koneellinen tulo- ja poistoilma

·         vesikiertoinen lattialämmitys

·         ilmastointiputket pinnalla ja näkyvillä kaikkialla siellä, missä ne eivät luontevasti ole piilotettavissa

·         tontti vaatii valitettavasti jäteveden pumppauksen

No niin, mannasaria tässä jälleen! Toisinsanoen täällä insinööri ja hippi rakentavat yhdessä jonkinlaista ekohenkistä asumusta. Itse menin viime viikolla rautakauppaan, ja päädyin kirmailemaan innoissani jännittävien, rantakiviä muistuttavien lattialaattojen ja pyöreiden, korkeiden saunankiukauden väliä, jolloin mies huomautti myyjälle, että olemme rakentaneet jo puoli vuotta taloa, ja minä olen nyt ensimmäistä kertaa rautakaupassa. Noh, laatat ja muut eivät ole tätä ennen olleet ajankohtaisia, ja on ollut niin paljon muuta mietittävää :D Sitä paitsi hän liioittelikin hieman, olin kyllä syys- tai lokakuussa mukana valitsemassa ovenkahvaa ;)

Mukavaa, jännittävää, mutta ei kuitenkaan liian jännittävää tulevaa viikkoa sinulle!

Pukkaa sittenkin!

Rakennuslupa tuli!
Se tuli sittenkin ilman enää sen kummempia vääntämisiä, kääntämisiä ja lisäilyjä! Uskomatonta ja huippua!

Saimme rakennusluvan itseasiassa jo muutamia päiviä sitten, pari päivää edellisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen, mutta olen lykännyt asian kirjoittamista julki tänne, koska jotenkin epäilytti, että jos hehkutan asiaa liian aikaisin, tulee JOKU ja ottaa luvan pois.

Ensin näet lupa oli vain suullisessa muodossa meillä, hihkuimme tietenkin innoissamme, mutta samalla oli vielä pieni epävarmuus, joka pisti odottamaan että kirjallinen lupa on käsissä... Ettei vain kukaan tulisi sanomaan että 'eeeeei, teidän talo on oikeasti ihan pöhkö, ette te tuollaista saa tehdä'... No, sitten mies haki sovittuna iltapäivänä luvan kirjallisessa muodossa, ja olimme jälleen ihan että jee. Mieheni on nykyisin melko onnellisen oloinen mies, mutta lupapapereihin illan mittaan tutustuessaan hän oli kyllä erityisen tyytyväisyyttä säteilevä.

Noo, en kuitenkaan halunnut vieläkään kirjoittaa luvasta, koska tänään oli vuorossa niin kutsuttu aloituskokous, jossa rakentavampi osapuoli, kaupungin rakennusviranomainen sekä meidän vastaava mestarimme palaveeraisivat, ja tämän jälkeen saisivat sitten oikeasti lähteä puut kaatumaan ja talo nousemaan. Halusin siis odottaa vielä tuon palaverin ennen kirjoittamista, koska entäpä jos siinä sitten sanottaisiin että 'periaatteessa teillä on lupa, mutta käytännössä täytyy edetä vielä tämän tai tuon proseduurin mukaan ennen aloittamista'... Heh, rakennuslupaskeptikko-minä ;)

Mutta, mitään tuon kaltaista ei ilmennyt, vaan asia taitaa olla fakta: meillä on rakennuslupa! Fantsua!

Ylihuomenna tontille tulee mittaaja setvimään talon paikkaa ja tontin rajoja, ettei puita kaadu muualta kuin meiltä. Olen kyllä aika iloinen, että lupa sittenkin tuli näin pian :)

Seuraavaksi, seuraavassa postauksessa, aion sitten raottaa talon vielä kuvitteellisia ovia ja ikkunoita! Päivitystahtihan tässä blogissani on erittäin rauhallinen, teoriassa noin viikon välein olin suunnitellut kirjoittavani, käytännössä meinaa lipsahtaa päivän pari tästäkin yli. Joka tapauksessa, kunhan seuraavaksi päädyn kunnolla kirjoittamaan, on luvassa niin sanottu tekninen pläjäys, jossa ravistellaan talon ideaa nurkista ja katsotaan mitä se pitää sisällään.

Mittailemisiin ja sahailemisiin :) Ja vajan rakentamisen jatkelemisiin :) koska se on niin pieni, että rakentamisen saattoi aloittaa jo ennen rakennuslupaa ;)

Edit: Ok, hieman jäitä hattuun mannasaria, virallinen oikolukijani (mies) valisti minua, että päätös ei ole vielä lainvoimainen. No niin, mitäs rakennuslupaskeptikko-minä sanoi! Mutta viikko vielä niin sit kai. Joo.

Rakennuslupahakemus jätetty!

Reilu viikko sitten kirjoitin tänne bloggerin luonnoksiin seuraavanlaisen tekstin, jonka unohdin sitten syystä tai toisesta julkaista ajallaan:

No jee, vihdoin!
Perjantaina lopulta tuli se puuttuva todistus, ja mies pääsi jättämään rakennuslupahakemuksen. Nyt toivotaan että käsittelyaika on tosi nopsa (eikä etenkään koko konttori mene kesälomalle ennen kuin hakemus on käsitelty ja lupa myönnetty... Sitten pitäisi muutaman muunkin jutun mennä putkeen, ja olisimme vielä aikataulussa.)

Olin perjantaina jo töissä, siltä pieneltä mutta sitäkin rakkaammalta lomaselta palanneena, kun puhelin piipitti että nimeni puuttuu rakennuslupahakemuksesta. Saimme sovittua miehen kanssa pikatreffit jakelureittini puoleen väliin, ja kävin sutaisemassa nimeni hakemukseen. Myöhemmin kotona mies ällisteli sitä, miten sporttiselta näytin. "Sun askelkin oli..." - mies piirtää pomppivan kaaren ilmaan.

Olen tässä viime vuosina päässyt tarkkailemaan pitkää parisuhdetta lähietäisyydeltä, ja vaikka tämä onkin rakennusblogi, niin kuten vanhempieni pintaremonttierostakin käy ilmi, kytkeytyvät remppa, raksa ja parisuhde usein tiiviisti toisiinsa. Niinpä tulen luullakseni turisemaan jonkin verran myös parisuhdejutuista, koska minulla on niistä sananen sanottavana.

Takaisin kerrostaloyhtiön parkkipaikalle, missä sporttinen allekirjoittanut raapustaa nimensä lupahakemuspaperiin, miehen puolestaan näyttäessä flanellipaidassaan ja farkkulippiksessään jo valmiiksi talonrakentajalta. Olimme siis olleet reilut parikymmentä vuotta naimisissa, ja nyt mieheni näki minut ensimmäistä kertaa sporttisena.

Pitkän parisuhteen, etenkin tosi pitkän parisuhteen yksi piirre on se, että vaikka ihminen siinä vieressä on koko ajan sama, niin hän ei kuitenkaan pysy samanlaisena. Itse ainakin olen muuttunut aika paljonkin, nyt viimeisimmässä vaiheessa mukaan kuviohin on tulleet nämä työn puolesta ilmaantuneet megatunnit hyötyliikuntaa, ja sen tuomat tietynlaiset muutokset olemukseenkin...

...

Nyt reilua viikkoa myöhemmin liitän mukaan pienen tilannepäivityksen, ennen kuin klikkaan julkaise-näppylää:

Kaikki ei sitten mennyt ihan putkeen ainakaan tuon parin viikon lupakäsittelyn ja luvan myöntämisen kanssa. Muutaman päivän päästä hakemuksen jättämisestä tuli pyyntö täydentää/muuttaa hakemusta tietyillä jutuilla, ja jos nämä toimitettaisiin maanantaihin (huominen) mennessä, saattaisi käsittelyaika olla "vain" kuukausi ja viikko... Eli aikataulusuunnitelmamme possahtaisivat joka tapauksessa savuna ilmaan. No, täydennykset/korjaukset on nyt jätetty, ja alati optimistinen rakentajamieheni toiveksii meidän sittenkin pysyvän aikataulussa. Eikun käsiä ristiin/peukkuja pystyyn.

Vehreää jälkijuhannusta kaikille!

Ps. Tyylini kirjoittaa rakennushankkeesta on näköjään pitkälti fiilispohjainen, ja perustuu stooriimme. Jos/kun sinua kiinnostaa mikä tahansa rakennushankkeeseemme liittyvä esim teknisempi puoli, niin heitä milloin vain kommenttilaatikkoon kysymys aiheesta :) Rakentavampi osapuoli vastailee näihin mielellään, ja itsekin tietenkin mikäli ala on sellainen, josta olen jotain mieltä ;) Noin muutenkin kommentit ovat aina tosi tervetulleita :)

Nelikymppisenä...

...tuntuu aika hyvältä aloitella talon rakentamista.
Heh, toivottavasti tunne säilyy!

Tässä vaiheessa, siis etenkin nyt neljänkympin kriisin (toivoakseni) paremmalla puolella, sitä tuntee itsensä jo aika hyvin. Sitä ei suhtaudu ihan järkyttävän vakavasti omaan itseensä ja tekemisiinsä, siis minä ainakaan en.

Käytiin vähän luontoretkeilemässä - kuvat Orinoron rotkolaaksosta

Kaksikymppisenä menin naimisiin ja sain ekan lapsen. Ja tokan, kolmannen ja neljännen. Ostettiin talokin, ja sitten kolmikymmppisenä myytiin se, koska haluttiin muuttaa saareen.

Kolmekymppisenä siis muutettiin ulkosaaristoon, ja sitten muutaman vuoden päästä takaisin mantereelle. Kolmekymppisenä sain myös viidennen, kuudennen ja seitsemännen lapsen, tai lopulta olin kyllä jo lähempänä neljää kymppiä. Ajoin myös ajokortin, ja parin vuoden ajan kuskailin lapsia ja kauppaostoksia tavallisesti ah-niin-matala verenpaineeni taatusti pilvissä - lopulta luovutin ja totesin että bussi tai jalat, ne on meikäläisen kulkupeli. Joo, olin aivan surkea kuljettaja.

Entäs nelikymppisenä sitten? Silloin taisin mieleni sopukoissa huolestua siitä, että onko kaikki iso jo tehty? Lapset synnytetty ja hoivattu vauvasta hiukan isommaksi. Perhe koossa. Olisiko jäljellä enää pikkuhiljainen 'alasajo', kun lapset yksi kerrallaan muuttaisivat pois kotoa? No, samaan aikaa totesin myös, miten nykymaailmaan sopimaton valinta kotiäitiys oli, ja päätin lopulta alkaa opiskella. Tajusin (hirmu myöhään) että kyllä täällä maailmassa tutkinnon tarvitsee. Alaksi valikoitui kasvatustiede, jossa toivoin pääseväni yhdistämään kokemukseni lapsista tulevaisuuden työelämään jollain tavalla.

No, opiskelut sujuivat hienosti, mitä nyt selkä kipeytyi ja lopulta harhauduin hilpeälle harharetkelle työelämään, postiin. Anyway.

Mutta sitten kuvioihin tuli TALO. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, niin tämähän ei ollut ollenkaan minun juttuni, vaan miehen, joka tästä oli haaveillut jo pitkään, ja jonka haavemaailmasta ja 'valvemaailmastakin' TALO oli haukannut aina vain suuremman palan.

Ja nyt ollaan niin pitkällä, että suunnitelmat on lähes lyöty lukkoon, tontti ostettu, miehen vuorotteluvapaa rakentamista varten haettu, hihat kääritty ja moottorisahan teräketju teroitettu puiden kaatoa varten... (ei huolta, se en ole minä joka puut kaataa :D)

Nyt tuntuu siltä, että tämä neljänkympin vaihe on mitä passelein talon rakentamiseen.
Tässä iässä on kiva tehdä jotain ihan uutta.
Jotain, mistä jää jälki.
Jotain isoa, niin ettei ainoiksi isoiksi tapahtumiksi pääse muodostumaan kotona asuvan perheen pikku hiljaa pieneneminen...
(Aihe on ajankohtainen, koska eka lapsi muutti käytännössä pois kotoa parisen viikkoa sitten; ensin ulkomaille kesätöihin, ja sitten syksymmällä parin kotiviikon jälkeen toiseen ulkomaahan opiskelemaan, jippii, mutta haikeaa)
Taloon liittyvät toilauksetkin kestää luullakseni paremmin juuri siksi, kun kuten mainitsin, niin omaan itseen ei enää tässä vaiheessa suhtaudu niin vakavasti, luultavasti tosin vain siksi ettei siihen enää ole varaa ;)

Ja parisuhde! Kun me kerran menimme parikymppisinä naimisiin, niin se tarkoittaa sitä, että nyt nelikymppisinä me ollaan oltu naimisissa jo yli kaksikymmentä vuotta, hui! Olen aina pitänyt talon rakentamista ja myös ihan remontointiakin haasteena parisuhteelle (kenties siksi että omat vanhempani erosivat pintaremontin yhteydessä). Mutta nyt, kun me ollaan yhdessä saatu ne seitsemän lasta, kestetty ne yövalvomisiin liittyvät parisuhdetilanteet, eletty neljä ja puoli vuotta (melko) autiolla saarella ym, niin luotan melko hyvästi siihen, että kyllä tää rakennusprojektikin tässä yhdessä hoituu. Jep!

Ps. Konkreettisella talorintamalla ei sitten niin mitään uutta. Rakennuslupahakemus jumittaa pöydällä odottaen uupuvaa energia-jotain-todistusta. Mies laminoi rakennushankkeesta kertovaa kylttiä tontin kylkeen vietäväksi. Siinäpä se.
Ps. 2. Kuvat Orinoron rotkolaaksosta.

Suunnittelu jatkuu vaan...

...vaikka kesä painaa päälle vimmatusti.

Ihan näinä päivinä olisi tarkoitus rakennuslupahakemuksen lähteä eteenpäin, ja siitä, jos kaikki menee hyvin, niin tulisi parin viikon päästä jo rakennuslupa, ja sitten päästäisiin tositoimiin.

Itseni on yllättänyt se, miten älyttömän paljon hoidettavia ja selvitettäviä asioita talon rakentamisessa on jo ennen kuin tontilla on edes mitään päästy varsinaisesti tekemään. Onneksi rakentavampi puoliskoni on selvittänyt näitä asioita jo hyvin pitkälle muutaman viime vuoden aikana, haaveillessaan rakentamisesta, joten hänellä on ollut asioiden hoito hanskassa. Oon happy siitä :)

...

Itse olen jäänyt pienelle lomalle, sanotaan nyt sitten lomaselle :) Loma järjestyi vasta tässä hyvinkin viime metreillä. Työlistalle oli jäänyt valkoinen, noin viikon mittainen alue, ennen kuin kesätyöt kunnolla, virallisesti alkaisivat. Tuohon valkoiselle alueelle olisi saattanut tulla töitä vielä aivan viime hetkillä, kun esim sairaslomat luonnollisesti ilmenevät aivan viime tipassa, sijainen kun olen.

Hoksasin siinä kuitenkin kevään loppumetreillä, että pikkupojillemme (kaksi alle kouluikäistä) olisi luvassa vain vähän lomaa hoidosta tänä kesänä, kun mies ei rakentamisen vuoksi pysty varsinaista lomaa pitämään kuin lyhyen aikaa. Niinpä sitten sain lopulta aikaiseksi ilmoittaa, että en ole käytettävissä töihin tuon viikon ja yhden päivän 'valkoisen alueen' aikana, ja pojat saavat tässä välissä lomaa hoidosta puolitoista viikkoa, kun saimme oman ensimmäisen työpäiväni ajaksi vielä hoidon sumplittua kotona. Heinäkuussa pojille on sitten luvassa vielä toinen parin viikon lomajakso, itse olenkin töissä kesän loppuun asti, sitten kun tämän viikon + yhden päivän jälkeen töihin menen takaisin.

...

Töistä voisi sanoa paljonkin, monenlaista ;) mutta sanon tässä nyt sen, että fyysinen työ ja runsas liikunta - mitä tuossa aiemmin jo hehkuttamassani porrastreeniä runsaasti sisältävässä työssäni saa - vaikuttaa todella rauhoittavasti mielialaan. Nythän kevät alkaa olla takana ja kesä täällä, mutta kevät vaihtui kesäksi täällä ehkä vasta eilen...

Olen nimittäin keväisin ollut usein hyvin levoton. Valon määrän äkillinen lisääntyminen enemmän kuin ylenpalttiseksi on ollut hiukan liikaa minulle. Myös puiden puhkeaminen lehteen, ja niiden omituinen, toisaalta vaaleanvihreä, mutta toisaalta kellertävän-ruskean-vihreän-kukertava väri, jota yhtäkkiä on aivan älyttömän paljon, aiemmin ihan toisen värisessä maailmassa, on uhannut saada pääni poksahtamaan.

Sitä kukerrusta

Ymmärrän tosi hyvin, että kevät on vaikeaa aikaa monille.

Kuitenkin tänä keväänä, kun olen ensimmäistä kevättä eläissäni harrastanut (tai siis työskennellyt) ylettömät määrät liikuntaa, on mieli ollut rauhallisempi kuin vuosikausiin keväisin, siis ainakin niin pitkälle kuin kunnolla muistan. Tyynin mielin olen seurannut aamubussin ikkunasta puiden omituisen väristä ryöpsähdystä eloon kuolleelta näyttäneen talven jälkeen. Sellaisella uteliaisuudella vain; ai, ne ovat tänään tuon värisiä. Ja tänään tuon.
...
Kevät on kiva. Kesä myös. Loma on ihana. Nyt kokeilen hoitaa buranakuurilla kestopalautumattomia jalkalihaksiani - poloiset - ja olen pitkästä aikaa enemmän lasten kanssa. Löhöänkin. Jei!

Kuka päättää kaminan paikan?

...me! Tai ainakin yritetään.

Yhtä sun toista muutakin pitäisi ratkaista, ja pian.

Rakennusrintamalla jatkuva suunnittelu siis vain... no, jatkuu. Ja jatkuu. Tänään pitäisi hienosäätää kaminan paikkaa kohdalleen. Kuten myös rappusten. En kyllä pidä ollenkaan iltasuunnittelusta, koska näin illalla myöhään ei jaksaisi enää liikauttaa ajatuksiaan mihinkään järjelliseen suuntaan, vaan sitä haluaisi vain nollata sekä päätä että väsyä kroppaa.

Kamina voisi olla esimerkiksi tälläinen, mutta pyöreämpi.

Tiedän kyllä, että niitä suunnittelun loputtomia yksityiskohtia vain on nyt hiottava, jotta päästään mahdollisimman pian hakemaan rakennuslupaa, jotta rakentamaan päästäisiin jo tämän kesän aikana.

Fiksaamme siis kaminan paikkaa.

Toivottavasti saamme sen sijoitettua niin, että tulta on ihqua katsella sohvalta käsin, teevettäkin sillä voisi samalla kiehauttaa iltateetä varten, mutta kuitenkin niin, ettei kamina olisi perheemme ison ruokapöydän sijoittelun tukkeena. (Olohuone-keittiö-ruokailutila-eteiskäytävä-kokonaisuus on pieni tai vähintään pienehkö.)

Pyöreämpi yksilö, joka on toisaalta paremmin linjassa modernin talon kanssa, mutta hieman karuhko myös.

Tämän kaltaisen, kerran elämässä -tyyppisen kohteen suunnittelussa on mielestäni ahdistavaa se, että sitä saattaa tehdä kerrassaan harmillisia virheitä, joita sitten saa parhaassa tai pahimmassa tapauksessa katsella vuosien ja vuosien ajan.

Ahdistelun jälkeen olen kuitenkin ymmärtänyt, että tulemme joka tapauksessa tekemään virheitä tässä projektissa, ja se on vain hyväksyttävä. Sitten tulevaisuudessa saamme myös katsella niitä tekemiämme mokia, mutta virheistä huolimatta tässä vaiheessa pitää vain mennä eteenpäin.

Aika kiva, sanoisin.

...

Jalat ovat jokseenkin puhki, kun kolme päivää työviikkoa on takanapäin ja kaksi edessäpäin.

Työskentelen nimittäin todella trendikkäällä alalla.

Minkä voi päätellä seuraavasta Aristoteeliläisestä päättelyketjusta, joissa kahdesta tosiasialausekkeesta johdetaan pitävä johtopäätös:

Porrastreenithän ovat nykyisin kuuminta hottia mitä ylipäänsä kokonaisuutenakin erittäin muodikkaaseen kuntoiluun tulee
            ja 
vetäisen työssäni joka päivä noin kahden ja puolen tunnin (plus-miinus puoli tuntia) porrastreenin
           joten työni täytyy olla huipputrendikästä.

Tai sitten joku tämän tyyppinen simppeli, kun kapine kuitenkin tulee keskelle tilaa. Tyylikäs sisustus mallikuvassa hirvittää. 

Niille tiedoksi, joiden kanssa ei olla aikoihin tai ikinä tavattu, että olin kotiäitinä melkein parikymmentä vuotta seitsemän lapsemme kanssa, kunnes lopulta menin neljänkympin kriisin siivittämänä opiskelemaan pari-kolme vuotta sitten. Opiskelun myötä keksin hakeutua kesätöihinkin, opiskelija kun olin. Päädyin viime kesänä töihin postiin, postinjakeluun, jonne nyt olenkin jäänyt koko "lukuvuodeksi" tekemään sijaisuuksia, joita on riittänyt enemmän kuin kiitettävästi. Opiskelut ovat olleet siis koko lailla katkolla. Vuoden rutistus olisi vielä opiskeluja jäljellä, täysillä paahtaen - toisaalta työt ovat koukuttaneet melko lailla.

(Kaikki kuvat lainattu valmistajien sivuilta.)

Jarrutin pitkään...

... ihan koko rakennushanketta.
Halusin valmiin talon, koska...
No, syitä oli paljonkin, tai ainakin ne olivat melko painavia, itselleni.

Viherrys on vielä tällaista hentoa näillä leveyspiireillä

Tiesin, että talon rakentaminen, hartiapankkivoimin, kuten me sen kustannussyistä tulisimme tekemään, tulisi olemaan aivan järjetön ponnistus. Valmiin talon olisi saanut niin paljon vähemmällä vaivalla.
Ja rahaa rakentamiseenkin menee, yhtä lailla kuin valmiin talon ostoon. Vaikka näkisikin itse sen järjettömän vaivan.
(Tähän väliin tarkennus, että en itse missään vaiheessa suunnitellut varsinaisesti olevani se rakentava perheenjäsen, mutta koska arjen pyörittäminen rakennusaikana jäisi luonnollisesti minun harteilleni, niin ison perheen äitinä lisääntyisivät työt tietty minullakin huomattavissa määrin, pitkäksi aikaa, eli tässä mielessä olen mielestäni oikeutettu vinkumaan asiasta ;)

Maasta puskee esiin kaikenlaista kulkijaa.

Toinen syy, miksi välttelin rakennusprojektia oli jälleen järjetön määrä jotakin, nimittäin järjetön määrä fokusoitumista, minkä rakennusprojekti tulisi vaatimaan.
Olin aika varma, etten jaksaisi viettää vuotta ja pidempäänkin keskustellen puolison kanssa jatkuvasti kaikenmaailman

töpseleistä
vessanpytyistä
hanoista
rakenteista, ounou,
pihamullan siirtelystä tahi siirtelemättömyydestä
perustuksista, kääk,
ikkunoiden lämmöneristävyydestä,
kaminan mallista,
kynnyksistä,
sähköjohdoista.
etc.
etc.
etc.

Lampisesta kasvaa rentukoita ja, köh, kaikenlaista muutakin.

Halusin puhua kaikesta muustakin. Ja myös aika paljon niin päin, että en halunnut puhua loputtoman paljon rakentamisen lukuisista yksityiskohdista.

No miten mieli sitten muuttui? Miten nyt olemme tässä pisteessä? Siihenkin on useita syitä, ja lopulta ne tulivat niin painaviksi, että ohittivat lukuisat syyt rakentamattomuuteen.

Säiliöjuna ajaa ohi.

Ensinnäkään sitä valmista taloa ei vain löytynyt. Kävimme aika monessa asuntonäytössä, katselemassa edullisia ja etenkin edullisia vähän isompia kohteita. Täälläpäin talot ovat mielestäni todella kalliita, ja niinpä (edes jolloin tavalla) budjettikohteet olisivat aina vaatineet mittavaa tai todella mittavaa remontointia, ihan jo asumisterveyden vuoksi, ja sitten kun remontti olisi tehty, olisi hinta ollut käytännössä jo sama, kuin uuden itse rakennetun talon, mutta terveellisyydestä ei olisi kuitenkaan voinut olla lainkaan varma.

Sitten puoliso kehittyi neljänkympin kriisiin asti, ja parin vuoden ähkimisen jälkeen alkoi lopulta käydä selväksi, että rakentamaan oli päästävä, tavalla tai toisella. (Itse podin ko kriisin jo muutamia vuosia sitten, koska olen varhain kypsyvä mitä kriisiytymiseen tulee, ja ratkaisin pulman silloin ryhtymällä 17 kotiäitivuoden jälkeen opiskelijaksi).

Nykyisen kodin purkaminenkin lähestyi päivä päivältä, vaikka tarkkaa aikaa ei tiennytkään kukaan.

Huokaileva puoliso, valtaisa kodin tarve, ja vielä silloin tällöin, siellä täällä ajatuksissa vilahteleva unelmatalo, joka tosin olisi monin tavoin kompromissi, mutta unelma kuitenkin. Yksi tonttikin alkoi näyttää, no, mielenkiintoiselta. Niin sitten eräänä päivänä pyörä vain pyörähti siihen kohtaan, että kustannuksista (fyysiset + henkiset) viis, nyt me tehdään se.

Me kestetään kun ollaan tähänkin asti kestetty. (seitsemän yhteistä lasta, 23 yhteistä vuotta, muutamia vääriä valintoja, toki oikeita myös ja paljon rakkautta)

Jos rahat ei riitä, me myydään se.
Jos rahat riittää, me... me... me asutaan siinä  <3

Sitä loputonta viherrystä.

Ihana kevät!

Käytiin tontilla, hetkinen, käsittääkseni asemapiirrossuunnittelijan kanssa. Itse olen suht iloisesti pihalla rakentamiseen liittyvistä virallisista tsydeemeistä, mutta onneksi mies on erittäin hyvin perillä näistä, periksiantamattoman selvitystyönsä johdosta. Suunnittelijan karauttaessa paikalle lippis päässä ja purkkaa jauhaen rentouduin saman tien ja tulin sellaisiin fiiliksiin että hyvä tästä palaverista tulee.

Talon paikkaa sekä muita tärkeitä sijainteja tontilla hiottiin paikalleen, ja räpsin samalla ohimennen muutaman keväisemmän valokuvan tontilta. Viereisen metsän vuoksi linnunlaulu oli keväisen huumaavaa. On niin ihanaa että on kevät!

Lampisen keskelle oli asettunut lokki sen näköisesti, että tähän tulee, ellei ole jo tullutkin, pesä. Toivottavasti tyyppi ei häiriinny pahasti, kun työt tontilla alkavat...

Meillä on ollut suunnitelmissa, että sitten kun kaivinkone tulee tontille, niin se kaapaisisi samalla lampista hiukan syvemmäksi, mutta täytyy nyt tutkailla lokkipariskunnan pesimispuuhien vaihe ensin.

Keväinen ilta-aurinko tontilla oli aika kiva, ja varsinkin niin ihanaa vaihtelua talven pimeydelle. Puutkaan eivät näytä enää kummituspuilta, hieman honteloilta vain.

 Tähän tontin kolkkaan olisi tulossa pihavaja. Sen on tarkoitus pystyttyä ensin ja toimia samalla taukotupana, työkaluvarastona ynnä muuna rakentamisen alkupuolella.

Hennosti vaaleanpunaisena kukkivaa puskaa pisti esiin maasta useammastakin kohtaa. Kasvi asettui kuvaan hieman haluttomasti, eikä meikäläisen kasvituntemuksella tunnisteta lajia. Pihatyöt tulevat muutenkin olemaan yksi projetimme heikoimmista lenkeistä, kun emme kumpikaan ole oikein vahvoja puutarhaihmisiä. Isohko osa tontista onkin tarkoitus jättää luonnontilaan.

Suunnittelutiimi säätää ilta-auringossa.

Pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen, ottaen huomioon puolison taipumuksen ylisuunnitteluun ja suunnitteluun uppoutumiseen, on ihanaa että jotain alkaa vihdoin tapahtua. Ja mikä olisikaan parempi aika tälle tapahtumiselle kuin kevät, Pitkän tukahtuneen unen jälkeen luonnossakin alkaa tapahtua ja lujaa.

Eilen ostettiin hirret!

Eilen rakennusprojekti nytkähti ison pykälän eteenpäin, kun kirjoitimme talotoimittajan kanssa kaupat hirsistä ynnä muista tilpehööreistä. Ihanaa että asiat edistyy.

Ihan jo senkin vuoksi ihanaa, että olisi niin kovin mukavaa päästä muuttamaan tästä kodista suoraan uuteen, ilman että pitäisi roudata kamat ja lapset vielä välissä johonkin väliaikaiskämppään. Meillähän on siis se tämän nykyisen kodin, rivitalon, purku tiedossa, ja luulen ettei sen aikataulusta tiedoteta mitenkään sen kummemmin, kuin että jonain päivänä vain tulee postissa lappu irtisanomisesta ja sitten on käsittääkseni puolen vuoden irtisanomisaika. Luonnollisestikaan ajatus ekstramuutosta ei innosta tipan tippaa.

Meidän talo ei ole varsinaisesti pakettitalo, vaan mieheni omin kätösin suunnittelema luomus. (Itse toimin luonnollisesti veto-oikeuden omaavana apusuunnittelijana). Kaikki puuosat sekä viralliset suunnitelmat tulevat kuitenkin talotoimittajalta, joiden kanssa ollaan käyty neuvotteluita oikeastaan koko kevät, ja viimein eilen oltiin siinä pisteessä että allekirjoitettiin kaupat näistä puuosista. Jei!

Ja kuulkaa kyllä tätä on suunniteltukin! Laskutavasta riippuen jotain noin kahdenkymmenen vuoden tai toisaalta neljän kuukauden väliltä.

Jo nuorena avioparina sata eikun n. 22 vuotta sitten haaveilimme talosta, joka olisi ollut niinkin naivi kuin toisinto muumitalosta. Kieltämättä imelää, mutta melko suloista parikymppisiltä rakastuneilta.

Odotettiin tontin laidalla asemapiirrossuunnittelijaa. Ei olla oikeasti näin pitkäjalkaisia tai pienipäisiä.

No sitten on virrannut enemmänkin vettä puroissa ja merissä, ja nyt olemme alkamassa rakentaa erittäin pelkistettyä, jopa lähes minimalistista taloa. Tiivistettynä:

Talo on/talossa on:

Suorakaiteen, lähes neliön muotoinen.

Pulpettikatto.

Suht isot ikkunat.

Talon levyinen terassa lampiselle päin.

Paaluperustus, jonka päällä talo lepää.

Massiivihirttä: hirsinen ulkopinta, sama hirsi myös sisäpintana, siinäpä se!

Tervataan ulkoapäin tummaksi.

Hämmästyttää ihan itseäkin, että missä välissä päädyimme muumitaloista ja muista krumeluureista näinkin kantikkaaseen? Olisikohan se tapahtunut siinä vaiheessa, kun muututtiin itsekin niistä naiveista enemmän särmiksi? Tai siinä vaiheessa kun elämän koulussa lopulta opittiin hivenen realismia?

Ilta-auringossa tontilla hiomassa talon, pihavajan, oleskelupihan ynnä muiden paikkoja.