Kuka päättää kaminan paikan?

...me! Tai ainakin yritetään.

Yhtä sun toista muutakin pitäisi ratkaista, ja pian.

Rakennusrintamalla jatkuva suunnittelu siis vain... no, jatkuu. Ja jatkuu. Tänään pitäisi hienosäätää kaminan paikkaa kohdalleen. Kuten myös rappusten. En kyllä pidä ollenkaan iltasuunnittelusta, koska näin illalla myöhään ei jaksaisi enää liikauttaa ajatuksiaan mihinkään järjelliseen suuntaan, vaan sitä haluaisi vain nollata sekä päätä että väsyä kroppaa.

Kamina voisi olla esimerkiksi tälläinen, mutta pyöreämpi.

Tiedän kyllä, että niitä suunnittelun loputtomia yksityiskohtia vain on nyt hiottava, jotta päästään mahdollisimman pian hakemaan rakennuslupaa, jotta rakentamaan päästäisiin jo tämän kesän aikana.

Fiksaamme siis kaminan paikkaa.

Toivottavasti saamme sen sijoitettua niin, että tulta on ihqua katsella sohvalta käsin, teevettäkin sillä voisi samalla kiehauttaa iltateetä varten, mutta kuitenkin niin, ettei kamina olisi perheemme ison ruokapöydän sijoittelun tukkeena. (Olohuone-keittiö-ruokailutila-eteiskäytävä-kokonaisuus on pieni tai vähintään pienehkö.)

Pyöreämpi yksilö, joka on toisaalta paremmin linjassa modernin talon kanssa, mutta hieman karuhko myös.

Tämän kaltaisen, kerran elämässä -tyyppisen kohteen suunnittelussa on mielestäni ahdistavaa se, että sitä saattaa tehdä kerrassaan harmillisia virheitä, joita sitten saa parhaassa tai pahimmassa tapauksessa katsella vuosien ja vuosien ajan.

Ahdistelun jälkeen olen kuitenkin ymmärtänyt, että tulemme joka tapauksessa tekemään virheitä tässä projektissa, ja se on vain hyväksyttävä. Sitten tulevaisuudessa saamme myös katsella niitä tekemiämme mokia, mutta virheistä huolimatta tässä vaiheessa pitää vain mennä eteenpäin.

Aika kiva, sanoisin.

...

Jalat ovat jokseenkin puhki, kun kolme päivää työviikkoa on takanapäin ja kaksi edessäpäin.

Työskentelen nimittäin todella trendikkäällä alalla.

Minkä voi päätellä seuraavasta Aristoteeliläisestä päättelyketjusta, joissa kahdesta tosiasialausekkeesta johdetaan pitävä johtopäätös:

Porrastreenithän ovat nykyisin kuuminta hottia mitä ylipäänsä kokonaisuutenakin erittäin muodikkaaseen kuntoiluun tulee
            ja 
vetäisen työssäni joka päivä noin kahden ja puolen tunnin (plus-miinus puoli tuntia) porrastreenin
           joten työni täytyy olla huipputrendikästä.

Tai sitten joku tämän tyyppinen simppeli, kun kapine kuitenkin tulee keskelle tilaa. Tyylikäs sisustus mallikuvassa hirvittää. 

Niille tiedoksi, joiden kanssa ei olla aikoihin tai ikinä tavattu, että olin kotiäitinä melkein parikymmentä vuotta seitsemän lapsemme kanssa, kunnes lopulta menin neljänkympin kriisin siivittämänä opiskelemaan pari-kolme vuotta sitten. Opiskelun myötä keksin hakeutua kesätöihinkin, opiskelija kun olin. Päädyin viime kesänä töihin postiin, postinjakeluun, jonne nyt olenkin jäänyt koko "lukuvuodeksi" tekemään sijaisuuksia, joita on riittänyt enemmän kuin kiitettävästi. Opiskelut ovat olleet siis koko lailla katkolla. Vuoden rutistus olisi vielä opiskeluja jäljellä, täysillä paahtaen - toisaalta työt ovat koukuttaneet melko lailla.

(Kaikki kuvat lainattu valmistajien sivuilta.)

Jarrutin pitkään...

... ihan koko rakennushanketta.
Halusin valmiin talon, koska...
No, syitä oli paljonkin, tai ainakin ne olivat melko painavia, itselleni.

Viherrys on vielä tällaista hentoa näillä leveyspiireillä

Tiesin, että talon rakentaminen, hartiapankkivoimin, kuten me sen kustannussyistä tulisimme tekemään, tulisi olemaan aivan järjetön ponnistus. Valmiin talon olisi saanut niin paljon vähemmällä vaivalla.
Ja rahaa rakentamiseenkin menee, yhtä lailla kuin valmiin talon ostoon. Vaikka näkisikin itse sen järjettömän vaivan.
(Tähän väliin tarkennus, että en itse missään vaiheessa suunnitellut varsinaisesti olevani se rakentava perheenjäsen, mutta koska arjen pyörittäminen rakennusaikana jäisi luonnollisesti minun harteilleni, niin ison perheen äitinä lisääntyisivät työt tietty minullakin huomattavissa määrin, pitkäksi aikaa, eli tässä mielessä olen mielestäni oikeutettu vinkumaan asiasta ;)

Maasta puskee esiin kaikenlaista kulkijaa.

Toinen syy, miksi välttelin rakennusprojektia oli jälleen järjetön määrä jotakin, nimittäin järjetön määrä fokusoitumista, minkä rakennusprojekti tulisi vaatimaan.
Olin aika varma, etten jaksaisi viettää vuotta ja pidempäänkin keskustellen puolison kanssa jatkuvasti kaikenmaailman

töpseleistä
vessanpytyistä
hanoista
rakenteista, ounou,
pihamullan siirtelystä tahi siirtelemättömyydestä
perustuksista, kääk,
ikkunoiden lämmöneristävyydestä,
kaminan mallista,
kynnyksistä,
sähköjohdoista.
etc.
etc.
etc.

Lampisesta kasvaa rentukoita ja, köh, kaikenlaista muutakin.

Halusin puhua kaikesta muustakin. Ja myös aika paljon niin päin, että en halunnut puhua loputtoman paljon rakentamisen lukuisista yksityiskohdista.

No miten mieli sitten muuttui? Miten nyt olemme tässä pisteessä? Siihenkin on useita syitä, ja lopulta ne tulivat niin painaviksi, että ohittivat lukuisat syyt rakentamattomuuteen.

Säiliöjuna ajaa ohi.

Ensinnäkään sitä valmista taloa ei vain löytynyt. Kävimme aika monessa asuntonäytössä, katselemassa edullisia ja etenkin edullisia vähän isompia kohteita. Täälläpäin talot ovat mielestäni todella kalliita, ja niinpä (edes jolloin tavalla) budjettikohteet olisivat aina vaatineet mittavaa tai todella mittavaa remontointia, ihan jo asumisterveyden vuoksi, ja sitten kun remontti olisi tehty, olisi hinta ollut käytännössä jo sama, kuin uuden itse rakennetun talon, mutta terveellisyydestä ei olisi kuitenkaan voinut olla lainkaan varma.

Sitten puoliso kehittyi neljänkympin kriisiin asti, ja parin vuoden ähkimisen jälkeen alkoi lopulta käydä selväksi, että rakentamaan oli päästävä, tavalla tai toisella. (Itse podin ko kriisin jo muutamia vuosia sitten, koska olen varhain kypsyvä mitä kriisiytymiseen tulee, ja ratkaisin pulman silloin ryhtymällä 17 kotiäitivuoden jälkeen opiskelijaksi).

Nykyisen kodin purkaminenkin lähestyi päivä päivältä, vaikka tarkkaa aikaa ei tiennytkään kukaan.

Huokaileva puoliso, valtaisa kodin tarve, ja vielä silloin tällöin, siellä täällä ajatuksissa vilahteleva unelmatalo, joka tosin olisi monin tavoin kompromissi, mutta unelma kuitenkin. Yksi tonttikin alkoi näyttää, no, mielenkiintoiselta. Niin sitten eräänä päivänä pyörä vain pyörähti siihen kohtaan, että kustannuksista (fyysiset + henkiset) viis, nyt me tehdään se.

Me kestetään kun ollaan tähänkin asti kestetty. (seitsemän yhteistä lasta, 23 yhteistä vuotta, muutamia vääriä valintoja, toki oikeita myös ja paljon rakkautta)

Jos rahat ei riitä, me myydään se.
Jos rahat riittää, me... me... me asutaan siinä  <3

Sitä loputonta viherrystä.

Ihana kevät!

Käytiin tontilla, hetkinen, käsittääkseni asemapiirrossuunnittelijan kanssa. Itse olen suht iloisesti pihalla rakentamiseen liittyvistä virallisista tsydeemeistä, mutta onneksi mies on erittäin hyvin perillä näistä, periksiantamattoman selvitystyönsä johdosta. Suunnittelijan karauttaessa paikalle lippis päässä ja purkkaa jauhaen rentouduin saman tien ja tulin sellaisiin fiiliksiin että hyvä tästä palaverista tulee.

Talon paikkaa sekä muita tärkeitä sijainteja tontilla hiottiin paikalleen, ja räpsin samalla ohimennen muutaman keväisemmän valokuvan tontilta. Viereisen metsän vuoksi linnunlaulu oli keväisen huumaavaa. On niin ihanaa että on kevät!

Lampisen keskelle oli asettunut lokki sen näköisesti, että tähän tulee, ellei ole jo tullutkin, pesä. Toivottavasti tyyppi ei häiriinny pahasti, kun työt tontilla alkavat...

Meillä on ollut suunnitelmissa, että sitten kun kaivinkone tulee tontille, niin se kaapaisisi samalla lampista hiukan syvemmäksi, mutta täytyy nyt tutkailla lokkipariskunnan pesimispuuhien vaihe ensin.

Keväinen ilta-aurinko tontilla oli aika kiva, ja varsinkin niin ihanaa vaihtelua talven pimeydelle. Puutkaan eivät näytä enää kummituspuilta, hieman honteloilta vain.

 Tähän tontin kolkkaan olisi tulossa pihavaja. Sen on tarkoitus pystyttyä ensin ja toimia samalla taukotupana, työkaluvarastona ynnä muuna rakentamisen alkupuolella.

Hennosti vaaleanpunaisena kukkivaa puskaa pisti esiin maasta useammastakin kohtaa. Kasvi asettui kuvaan hieman haluttomasti, eikä meikäläisen kasvituntemuksella tunnisteta lajia. Pihatyöt tulevat muutenkin olemaan yksi projetimme heikoimmista lenkeistä, kun emme kumpikaan ole oikein vahvoja puutarhaihmisiä. Isohko osa tontista onkin tarkoitus jättää luonnontilaan.

Suunnittelutiimi säätää ilta-auringossa.

Pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen, ottaen huomioon puolison taipumuksen ylisuunnitteluun ja suunnitteluun uppoutumiseen, on ihanaa että jotain alkaa vihdoin tapahtua. Ja mikä olisikaan parempi aika tälle tapahtumiselle kuin kevät, Pitkän tukahtuneen unen jälkeen luonnossakin alkaa tapahtua ja lujaa.

Eilen ostettiin hirret!

Eilen rakennusprojekti nytkähti ison pykälän eteenpäin, kun kirjoitimme talotoimittajan kanssa kaupat hirsistä ynnä muista tilpehööreistä. Ihanaa että asiat edistyy.

Ihan jo senkin vuoksi ihanaa, että olisi niin kovin mukavaa päästä muuttamaan tästä kodista suoraan uuteen, ilman että pitäisi roudata kamat ja lapset vielä välissä johonkin väliaikaiskämppään. Meillähän on siis se tämän nykyisen kodin, rivitalon, purku tiedossa, ja luulen ettei sen aikataulusta tiedoteta mitenkään sen kummemmin, kuin että jonain päivänä vain tulee postissa lappu irtisanomisesta ja sitten on käsittääkseni puolen vuoden irtisanomisaika. Luonnollisestikaan ajatus ekstramuutosta ei innosta tipan tippaa.

Meidän talo ei ole varsinaisesti pakettitalo, vaan mieheni omin kätösin suunnittelema luomus. (Itse toimin luonnollisesti veto-oikeuden omaavana apusuunnittelijana). Kaikki puuosat sekä viralliset suunnitelmat tulevat kuitenkin talotoimittajalta, joiden kanssa ollaan käyty neuvotteluita oikeastaan koko kevät, ja viimein eilen oltiin siinä pisteessä että allekirjoitettiin kaupat näistä puuosista. Jei!

Ja kuulkaa kyllä tätä on suunniteltukin! Laskutavasta riippuen jotain noin kahdenkymmenen vuoden tai toisaalta neljän kuukauden väliltä.

Jo nuorena avioparina sata eikun n. 22 vuotta sitten haaveilimme talosta, joka olisi ollut niinkin naivi kuin toisinto muumitalosta. Kieltämättä imelää, mutta melko suloista parikymppisiltä rakastuneilta.

Odotettiin tontin laidalla asemapiirrossuunnittelijaa. Ei olla oikeasti näin pitkäjalkaisia tai pienipäisiä.

No sitten on virrannut enemmänkin vettä puroissa ja merissä, ja nyt olemme alkamassa rakentaa erittäin pelkistettyä, jopa lähes minimalistista taloa. Tiivistettynä:

Talo on/talossa on:

Suorakaiteen, lähes neliön muotoinen.

Pulpettikatto.

Suht isot ikkunat.

Talon levyinen terassa lampiselle päin.

Paaluperustus, jonka päällä talo lepää.

Massiivihirttä: hirsinen ulkopinta, sama hirsi myös sisäpintana, siinäpä se!

Tervataan ulkoapäin tummaksi.

Hämmästyttää ihan itseäkin, että missä välissä päädyimme muumitaloista ja muista krumeluureista näinkin kantikkaaseen? Olisikohan se tapahtunut siinä vaiheessa, kun muututtiin itsekin niistä naiveista enemmän särmiksi? Tai siinä vaiheessa kun elämän koulussa lopulta opittiin hivenen realismia?

Ilta-auringossa tontilla hiomassa talon, pihavajan, oleskelupihan ynnä muiden paikkoja.