Jarrutin pitkään...

... ihan koko rakennushanketta.
Halusin valmiin talon, koska...
No, syitä oli paljonkin, tai ainakin ne olivat melko painavia, itselleni.

Viherrys on vielä tällaista hentoa näillä leveyspiireillä

Tiesin, että talon rakentaminen, hartiapankkivoimin, kuten me sen kustannussyistä tulisimme tekemään, tulisi olemaan aivan järjetön ponnistus. Valmiin talon olisi saanut niin paljon vähemmällä vaivalla.
Ja rahaa rakentamiseenkin menee, yhtä lailla kuin valmiin talon ostoon. Vaikka näkisikin itse sen järjettömän vaivan.
(Tähän väliin tarkennus, että en itse missään vaiheessa suunnitellut varsinaisesti olevani se rakentava perheenjäsen, mutta koska arjen pyörittäminen rakennusaikana jäisi luonnollisesti minun harteilleni, niin ison perheen äitinä lisääntyisivät työt tietty minullakin huomattavissa määrin, pitkäksi aikaa, eli tässä mielessä olen mielestäni oikeutettu vinkumaan asiasta ;)

Maasta puskee esiin kaikenlaista kulkijaa.

Toinen syy, miksi välttelin rakennusprojektia oli jälleen järjetön määrä jotakin, nimittäin järjetön määrä fokusoitumista, minkä rakennusprojekti tulisi vaatimaan.
Olin aika varma, etten jaksaisi viettää vuotta ja pidempäänkin keskustellen puolison kanssa jatkuvasti kaikenmaailman

töpseleistä
vessanpytyistä
hanoista
rakenteista, ounou,
pihamullan siirtelystä tahi siirtelemättömyydestä
perustuksista, kääk,
ikkunoiden lämmöneristävyydestä,
kaminan mallista,
kynnyksistä,
sähköjohdoista.
etc.
etc.
etc.

Lampisesta kasvaa rentukoita ja, köh, kaikenlaista muutakin.

Halusin puhua kaikesta muustakin. Ja myös aika paljon niin päin, että en halunnut puhua loputtoman paljon rakentamisen lukuisista yksityiskohdista.

No miten mieli sitten muuttui? Miten nyt olemme tässä pisteessä? Siihenkin on useita syitä, ja lopulta ne tulivat niin painaviksi, että ohittivat lukuisat syyt rakentamattomuuteen.

Säiliöjuna ajaa ohi.

Ensinnäkään sitä valmista taloa ei vain löytynyt. Kävimme aika monessa asuntonäytössä, katselemassa edullisia ja etenkin edullisia vähän isompia kohteita. Täälläpäin talot ovat mielestäni todella kalliita, ja niinpä (edes jolloin tavalla) budjettikohteet olisivat aina vaatineet mittavaa tai todella mittavaa remontointia, ihan jo asumisterveyden vuoksi, ja sitten kun remontti olisi tehty, olisi hinta ollut käytännössä jo sama, kuin uuden itse rakennetun talon, mutta terveellisyydestä ei olisi kuitenkaan voinut olla lainkaan varma.

Sitten puoliso kehittyi neljänkympin kriisiin asti, ja parin vuoden ähkimisen jälkeen alkoi lopulta käydä selväksi, että rakentamaan oli päästävä, tavalla tai toisella. (Itse podin ko kriisin jo muutamia vuosia sitten, koska olen varhain kypsyvä mitä kriisiytymiseen tulee, ja ratkaisin pulman silloin ryhtymällä 17 kotiäitivuoden jälkeen opiskelijaksi).

Nykyisen kodin purkaminenkin lähestyi päivä päivältä, vaikka tarkkaa aikaa ei tiennytkään kukaan.

Huokaileva puoliso, valtaisa kodin tarve, ja vielä silloin tällöin, siellä täällä ajatuksissa vilahteleva unelmatalo, joka tosin olisi monin tavoin kompromissi, mutta unelma kuitenkin. Yksi tonttikin alkoi näyttää, no, mielenkiintoiselta. Niin sitten eräänä päivänä pyörä vain pyörähti siihen kohtaan, että kustannuksista (fyysiset + henkiset) viis, nyt me tehdään se.

Me kestetään kun ollaan tähänkin asti kestetty. (seitsemän yhteistä lasta, 23 yhteistä vuotta, muutamia vääriä valintoja, toki oikeita myös ja paljon rakkautta)

Jos rahat ei riitä, me myydään se.
Jos rahat riittää, me... me... me asutaan siinä  <3

Sitä loputonta viherrystä.