tiistai 5. toukokuuta 2015

Eilen ostettiin hirret!

Eilen rakennusprojekti nytkähti ison pykälän eteenpäin, kun kirjoitimme talotoimittajan kanssa kaupat hirsistä ynnä muista tilpehööreistä. Ihanaa että asiat edistyy.

Ihan jo senkin vuoksi ihanaa, että olisi niin kovin mukavaa päästä muuttamaan tästä kodista suoraan uuteen, ilman että pitäisi roudata kamat ja lapset vielä välissä johonkin väliaikaiskämppään. Meillähän on siis se tämän nykyisen kodin, rivitalon, purku tiedossa, ja luulen ettei sen aikataulusta tiedoteta mitenkään sen kummemmin, kuin että jonain päivänä vain tulee postissa lappu irtisanomisesta ja sitten on käsittääkseni puolen vuoden irtisanomisaika. Luonnollisestikaan ajatus ekstramuutosta ei innosta tipan tippaa.

Meidän talo ei ole varsinaisesti pakettitalo, vaan mieheni omin kätösin suunnittelema luomus. (Itse toimin luonnollisesti veto-oikeuden omaavana apusuunnittelijana). Kaikki puuosat sekä viralliset suunnitelmat tulevat kuitenkin talotoimittajalta, joiden kanssa ollaan käyty neuvotteluita oikeastaan koko kevät, ja viimein eilen oltiin siinä pisteessä että allekirjoitettiin kaupat näistä puuosista. Jei!

Ja kuulkaa kyllä tätä on suunniteltukin! Laskutavasta riippuen jotain noin kahdenkymmenen vuoden tai toisaalta neljän kuukauden väliltä.

Jo nuorena avioparina sata eikun n. 22 vuotta sitten haaveilimme talosta, joka olisi ollut niinkin naivi kuin toisinto muumitalosta. Kieltämättä imelää, mutta melko suloista parikymppisiltä rakastuneilta.

Odotettiin tontin laidalla asemapiirrossuunnittelijaa. Ei olla oikeasti näin pitkäjalkaisia tai pienipäisiä.
No sitten on virrannut enemmänkin vettä puroissa ja merissä, ja nyt olemme alkamassa rakentaa erittäin pelkistettyä, jopa lähes minimalistista taloa. Tiivistettynä:

Talo on/talossa on:
Suorakaiteen, lähes neliön muotoinen.
Pulpettikatto.
Suht isot ikkunat.
Talon levyinen terassa lampiselle päin.
Paaluperustus, jonka päällä talo lepää.
Massiivihirttä: hirsinen ulkopinta, sama hirsi myös sisäpintana, siinäpä se!
Tervataan ulkoapäin tummaksi.

Hämmästyttää ihan itseäkin, että missä välissä päädyimme muumitaloista ja muista krumeluureista näinkin kantikkaaseen? Olisikohan se tapahtunut siinä vaiheessa, kun muututtiin itsekin niistä naiveista enemmän särmiksi? Tai siinä vaiheessa kun elämän koulussa lopulta opittiin hivenen realismia?

Ilta-auringossa tontilla hiomassa talon, pihavajan, oleskelupihan ynnä muiden paikkoja.

Ei kommentteja: