Meitsi muuttaa

Talorintamalle kuuluu fantastista! Kerrassaan niin fantastista, että joudun tosissaan pidättelemään itseäni etten pakkaisi hammasharjaa ja makuupussia reppuuni ja muuttaisi jo taloon. Finfoamien päälle olisi lämpöistä viritellä se makuupussi ja hirsiseinä toisi henkistä lämpöä ja turvaa - ovia ja ikkunoita ei tietty vielä ole, eikä kunnollista kattoakaan, mutta mitäpä pienistä!

Tosiaan, enää emme puhu tontista, vaan puhumme talosta, koska tontille on noussut talo. Kokenut hirsipystytysporukka kävi hommissa päivän plus puolikkaan toista päivää, ja hirret olivat ylhäällä.

Näissä kuvissa ällistelen hirsien hienoutta ensimmäisen päivän iltana.

Hirsiseinä nousee korkealle, mutta ei kuitenkaan niin korkealle kuin jossain vaiheessa jännitin, eli pelkäämääni jonkinlaista suhteettomuutta ei ole ainakaan vielä ilmennyt.

Päin vastoin, olemme ihan hurjan tyytyväisiä talossa noin kaikkeen.

Eikös nurkan liitos olekin kaunis! Nurkka jää ihan tuollaiseksi - alunperin siihen oli tarkoitus tulla nurkkalaudat liitoksen päälle, mutta onneksi kaupanhieronta - ja suunnitteluvaiheessa istuskellessani Kontio-toimiston sohvalla tutkiskelin mallinurkkaa, joka oli kasattu toimistoon, ja liitos oli kaikessa luonnollisuudessaan niin kaunis, että mitäpä sitä peittelemään, todellakaan.

Ikkunasta avautuvasta maisemastakin pääsi jo ottamaan maistiaisia, ja tykkäsin kyllä kovin! (Imperfektimuoto siksi, että nyt tuon isoimman ikkunan edessä on pressu, eikä luontoa pysty enää samalla tavoin fiilistellä sisältä käsin). Yllä olevassa kuvassa on olkkarin isoin aukko, aukkoon tulee terassille johtava ovi sekä kolme isoa ikkunaa.

Hirsi vaan on niin huippumateriaali! Olemme jo useampia vuosia asuneet homeisessa lastulevykolkassa, ja aina kun pääse lähelle näitä ihania, lämpimiä, hyvätuoksuisia, paksuja ja kauniita hirsiä, niin mieleen tulee epäuskoinen, unolmantapainen toive siitä, että pääsemmekö me oikeasti asumaan tuollaisessa ympäristössä...

Kuvat ovat kuten ennenkin hieman jälkijunassa, eli te jotka pääsette tavalla tai toisella kurkkaamaan raksalle ihan livenä näette jo pidempääkin edistystä :) Blogiinkin sitä on taas luvassa, kunhan ehdin seuraavan kerran kirjoittelemaan ja kuvia liimailemaan. Kuvien siirteleminen kännykältä tai kamerasta blogiin käy sivumennen sanottuna minulta tuskaisen hitaasti ja kankeasti, siksikin lykkään liimailua... Täytyisi varmaan etsiä jokin helpompi keino, varmasti sellainenkin on olemassa.

Eli varsin hyvin raksalla siis menee, mutta jottei totuuskuva jäisi vallan yksipuoliseksi, niin kerrottakoon myös, että perhe-elämään ja parisuhteeseen liittyviä haasteita on kyllä kohdattu tässä männäviikollakin.

Tavallaan rakentamiseen liittyvät tsydeemit ovat menneet perheen kannalta jopa paremmin kuin olisin osaanut arvata, mutta toisaalta odotukseni eivät ehkä olleetkaan kovin korkealla, vaan olin ennemminkin varautunut massiiviseen parisuhdeproblematiikkaan.

Se mihin en (jostain syystä) ollut osannut varautua, oli lasten ikävöiminen isää. Etenkin kuusivuotias on ollut ehdoton isänkaipuussaan, ja luulen että sitä muutkin hiljaa mielessään potevat, ja itse luonnollisesti poden riittämättömyyden tunnetta kun yritän yksin revetä huomioimaan koko liutaa lapsia.

Parisuhteessa haasteet tuntuvat menevän viikon sykleissä, tyyliin että viikolla sinnittely sujuu ihan mainiosti, mutta loppuviikosta sitten alkaa räiskyä. Isoimmat (toistaiseksi kuitenkin aika harvoista raksaelämään liittyvistä) riidoista ovat tulleet siitä, kun rakentavampi osapuoli tulee piipahtamaan kotona, ja noina harvoina kotiminuutteina yrittää projektinhallintaan tottuneena hallita raksaprojektin lisäksi myös kotirintamaa, jota taas olen pyörittänyt ihan omalla tavallani jo päivä- ja viikkokausia melko itsekseni. Mutta tuosta hallinnoimisesta on nyt sanottu, näin nätisti ilmaistuna ;)

Nyt jännitetään vaihteeksi röntgenin tuloksia, kun edellä mainitun osapuolen sormi otti osumaa eilen. Eipä käy ainakaan tylsäksi. Aurinkoa sinunkin viikkoosi!